1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kreikan miljardivelan eräpäivä tänään

Kreikan pitää tiistaina maksaa 1,5 miljardin euron lainaerä IMF:lle. Samaan aikaan on päättymässä lainaohjelma.

Tänään tiistaina on viimeinen maksupäivä Kreikan noin 1,5 miljardin euron lainaerästä Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF). IMF on todennut, että Kreikka ei saa lisäaikaa maksuun.

Nimettömän virkamieslähteen mukaan Kreikka ei aio maksaa velkaansa IMF:lle, uutistoimisto Reuters kertoi maanantaina.

Tänään päättyy myös euromaiden osuus Kreikan hätärahoitusohjelmasta. Neuvottelut ohjelman jatkosta ajautuivat karille viikonloppuna, mikä tarkoittaa sitä, että Kreikka ei olisi saamassa lainaohjelmaan kirjattua 7,2 miljardin euron lainaerää.

Kreikka aikoo järjestää sunnuntaina kansanäänestyksen velkojien esityksestä. Kreikan pääministeri Alexis Tsipras on kehottanut kansalaisia äänestämään ei.

Mielenosoitukseen Ateenassa kokoontui illalla arviolta 17 000 ihmistä vaatimaan Kreikan lainaohjelman unohtamista.