1. yle.fi
  2. Uutiset

Punkkitutkijoiden pakastimet pursuilevat näytteistä – töitä on vuosikausiksi

Turun yliopiston biologian laitoksen punkkinäytekeräyksen on kertynyt jo yli kymmenen tuhatta eri puolelta Suomea postitettua punkkia. Syväjäädytettynä pakastimissa odottaa tutkimusaineistoa vuosikausiksi.

Kotimaan uutiset
Punkki imemässä verta.
Yle

Vaikka kiivain punkkinäytetulva Turun yliopiston biologian laitokselle onkin jo taittunut, tupsahtelee postista vielä kymmeniä punkkikirjeitä päivässä.

Yliopistonlehtori Tero Klemolan mukaan yleisöltä kerätyt punkkinäytteet ovat jo nyt tuottaneet erinomaisen aineiston, jossa riittää tutkimista vielä pitkäksi ajaksi.

Tutkimusaineisto säilyy -80 asteessa

Klemolan mukaan aineiston jatkotutkimukset riippuvat käytettävissä olevista määrärahoista. Aineiston säilyvyydestä ei kuitenkaan ole huolta.

– Meillä on -80 asteen pakastimet pullollaan näytteitä. Osa meille lähetetyistä punkeista on ollut eläviä, kun kuoret on avattu ja ne ovat mönkineet foliopakkauksista ulos. Ne ovat pakastamisen jälkeenkin erittäin hyvää aineistoa, Klemola kehuu.

Punkin lajinmääritys tapahtuu jo melko helposti.

– Meillä on tottuneita ja harjaantuneita opiskelijoita, jotka pystyvät tekemään lajinmäärityksen melko nopeasti. Sen määrittäminen, kantaako punkki tavallista borrelioosia aiheuttavaa bakteeria, aivokuumetta aiheuttavaa virusta tai jotain muuta taudinaiheuttajaa, vaatii enemmän aikaa, Klemola kertoo.

Pohjoisimmat näytteet Pelkosenniemeltä

Pohjoisen Perämeren rannikolta, Meri-Lapistakin laitokselle on lähetetty kymmeniä punkkinäytteitä. Eniten näytteitä on lähetetty Kemistä ja Simosta.

Kaikkiaan tutkijoille on lähetetty jo 4 400 kirjettä ja yli 10 000 punkkinäytettä ympäri Suomen. Pohjoisimmat näytteet ovat saapuneet Pelkosenniemeltä, Rovaniemeltä ja Kuusamosta.

Turun yliopisto on saanut näytteistä selville, että taigapunkki on levinnyt Perämeren rannikolle saakka.

1.7. klo 12.08 Korjattu lausetta punkkien kantamista taudinaiheuttajista.

Lue seuraavaksi