yle.fi-etusivu

Ikonimaalaus on hidasta taidetta – Athos-säätiön seinämaalauksen tekemiseen vierähti yli vuosi

Kun kirkkoon tehdään suuri ikonimaalaus, työ vaatii tekijältään aikaa ja kärsivällisyyttä. Hämeenlinnan Lammilla sijaitsevan Athos-säätiön luostarikeskuksessa seinänkokoisen työn tekeminen vei puolitoista vuotta. Kirkkosalin muut seinät ja katto saavat myöhemmin omat maalauksensa.

kulttuuri
osa athos-luostarikeskuksen ikonia
Kirjoituskääröjen papillisten tekstien maalaminen oli ikonimaalari Päivi Loikalan mukaan hidasta.Timo Leponiemi / Yle

Ikonimaalari Päivi Loikala tarttui Lammilla haastavaan työhön vuoden 2014 alussa. Puolentoista vuoden työskentelyn jälkeen ensimmäinen seinä Athos-säätiön luostarikeskuksessa on valmis. Loikalalle työ on samalla opinnäytetyö.

– Tämä on hyvin mielenkiintoinen työ, ja olen tosi iloinen, että sain tämän mahdollisuuden. Minulla on hyvä ohjaaja Kreikasta, Konstantinos Ksenopoulos, joka lähettää minulle nämä mallit. Lisäksi hän pitää täällä Lammilla hyviä kursseja, joilla saan käytännön opetusta. Näillä opein olen yrittänyt tehdä parhaani.

Kokonaisuudessaan työ on kooltaan 20 neliömetriä. Yksityiskohdista esimerkkinä on kirkkoisien käsissä olevat kirjoituskääröt, joihin Loikala on kirjoittanut papilliset tekstit.

– Olen ollut aiemmin keraamikkona kymmenen vuotta, ja olen kirjoittanut kohtalaisen paljon nimimukitekstejä. Tämä ei sillä tavalla ole järin hankala, mutta kyllä yhden tekstin kirjoittamiseen päivä vierähti. Etenkin, kun tekstit ovat hyvin kallellaan, kirjoittaminen on vähän haastavampaa.

Kaikki seinät ja katto saavat maalauksen

Suurtyö on osa Pyhälle Basileios Suurelle omistettua kirkkoa. Suunnitelmissa on saada vastaavanlaiset maalaukset myös kirkon muille seinille ja kattoon. Pohjoisseinän osalta työt ovat juuri käynnistyneet.

Rahassa jo valmistuneen seinämaalauksen hintaa on mahdotonta arvioida, toteaa Athos-säätiön toiminnanjohtaja Hannu Pöyhönen. Suomen oloissa työ on kuitenkin poikkeuksellinen.

osa athos-luostarikeskuksen ikonia
Timo Leponiemi / Yle

– Sen tekee erikoiseksi se, että koko tämä kirkko on tarkoitus maalata kauttaaltaan. Nyt valmistunut osa on alku tälle projektille.

– Seinämaalausten ja koristekuvioidun mosaiikkilattian lisäksi kirkkoon tulee perinteisiä kreikkalaisia luostareiden kirkkotuoleja. Sellaisena tämä kirkko tulee olemaan ainutlaatuinen kokonaisuus.

Perinteistä kreikkalaista kirkkoarkkitehtuuria

Pyhän Basileios Suuren kirkko edustaa perinteistä kreikkalaista kirkkoarkkitehtuuria interiööriltään.

– Meidän pyrkimyksemme on se, että kirkkotila välittäisi suomalaisille ihmisille tunteen siitä, millainen on perinteinen bysanttilainen kirkkorakennus sisäosiltaan.

Suuri itäseinän maalaus on jaettu kahteen osaan. Ylätasolle on kuvattu ylienkeli Gabrielin ilmestyminen neitsyt Marialle eli Kristuksen syntymän ilmoitus. Alatasolla kuvataan kuusi varhaisvuosisatojen suurta kirkkoisää kahtena symmetrisenä ryhmänä.

Katse suuntautuu kohti ryhmien keskelle maalattua alttaripöytää ja sille ehtoollismaljassa kuvattua Kristus-lasta. Kirkkoisien kannattelemissa avoimissa kirjakääröissä on poimintoja ortodoksien liturgiapalveluksen teksteistä.