Professori kroatialaisomistuksesta: Meille tulee todennäköisesti viides ydinvoimala

Kansainvälisen politiikan professori Pami Aalto sanoo, että yleensä energia-alalla yritykset investoivat omille lähialueilleen ja niillä on usein maantieteellinen strategia. Hän huomauttaa, että nyt Fennovoiman tapauksessa sijoittajia on saatu hakea kaukaa.

talous
 Pami Aalto
Pami AaltoYle

Kansainvälisen politiikan professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta pitää osittain epätavallisena sitä, että iso Fennovoima-sijoittaja on Kroatiasta.

– Se on osittain epätavanomainen kuvio, koska sähköalalla usein yritykset investoivat omille lähialueilleen ja niillä on usein jonkinlainen maantieteellinen strategia. Meillähän ei aikaisemmin ole ollut kroatialaisia sijoittajia eivätkä myöskään suomalaiset yhtiöt ole sinne sijoittaneet tällä alueella, hän sanoi Ylen Päivä kasvo -ohjelmassa tiistaina.

Aalto huomauttaakin, että sijoittajia on saatu hakea hankkeelle kaukaa.

– Se kertoo siitä, että kyseessä on sijoittajien näkökulmasta aika haasteellinen hanke, kun energiapolitiikka on muutenkin monella tavalla käännekohdassa ja tätä ei nähdä ehkä automaattisesti tulevaisuuden kaikkein ilmeisimpänä hankkeena.

Hänen mukaansa ydinvoima tulee kyllä olemaan osa Suomen ja monen muun maan energiapalettia.

– Mutta se ei ehkä ole kärkiala juuri tällä hetkellä länsimaissa.

Hän arvioi, että Fennovoiman ydinvoimalahanke on joka tapauksessa ottanut suuren askeleen eteenpäin.

– Kyllä se on nytkähtänyt todella paljon eteenpäin, ja todennäköisesti meille tulee viides ydinvoimala.