1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Donald Trump haastoi televisioyhtiön oikeuteen – 500 miljoonan oikeusjuttu

Univision on kieltäytynyt esittämästä Miss USA -kauneuskisaa. Trumpin mukaan kyse on muun muassa sopimusrikkomuksesta.

Yhdysvalloissa miljardööri Donald Trumpin asianajajat sanovat uutistoimisto AP:n mukaan, että Trump ja Miss Universum -kauneuskilpailu ovat nostaneet viidensadan miljoonan dollarin oikeusjutun espanjankielistä televisioyhtiötä Univisionia vastaan. Asianajajien mukaan Univision on loukannut Trumpin oikeuksia, kun se on kieltäytynyt esittämästä Miss USA -kisaa.

Oikeusjuttu on pantu vireille New Yorkissa eilen tiistaina paikallista aikaa. Univision toteaa lausunnossaan, että juttu on asiasisällöltään virheellinen ja laillisesti "naurettava".

Trumpin edustajien mukaan kyse on muun muassa sopimusrikkomuksesta ja kunnianloukkauksesta. Jutussa väitetään, että Univision lopetti yhteistyön Miss Universum -kilpailun kanssa, koska Univisionin omistaja tukee demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevaa Hillary Clintonia.

Trump itse pyrkii republikaanien presidenttiehdokkaaksi.

Univision aikoo jatkaa taistelua Trumpia vastaan hänen halventavien kommenttiensa takia, AP kirjoittaa. Trump käynnisti kampanjansa aiemmin kesäkuussa muun muassa väittäen meksikolaissiirtolaisia huumesalakuljettajiksi ja raiskaajiksi.

Univisionin lisäksi televisiokanava NBC ja tuotantoyhtiö Ora TV ovat ilmoittaneet, että ne katkaisevat siteensä Trumpiin. Trump on tullut tunnetuksi NBC:n televisio-ohjelmasta Diilistä.