1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Muusikon suosikkifestareilla soitetaan ja saunotaan

– Olemme pyrkineet sellaiseen työjärjestykseen, että ketään ei tapeta työllä ja toivotaan, että se näyttäytyy yleisölle rentoutena esiintymislavoilla, kertoo taiteellinen johtaja Mikko Ivars Hauhon musiikkijuhlien filosofiasta. Hämäläisillä kamarimusiikkijuhlilla soittajille jää aikaa myös tarinointiin muiden muusikoiden kanssa, saunomiseen, uintiin ja Suomen suvesta nauttimiseen.

musiikki
Kati Raitinen, Lars Gerdt, Olli Kilpiö ja Mikko Ivars.
Kati Raitinen, Lars Gerdt, Olli Kilpiö ja Mikko Ivars nauttivat Suomen suvesta Hauhon musiikkijuhlilla. Hahkialan kartano tarjoaa kesäfestivaaleille näyttävän keskuspaikan. Konsertteja on kartanon lisäksi myös lähiseudun kirkoissa.Timo Leponiemi / Yle

Hauhon musiikkijuhlat (siirryt toiseen palveluun) kokoaa jälleen parikymmentä muusikkoa Karl Fazerin omistamaan Hahkialan kartanoon Hämeenlinnan Hauholle. Vaikka musiikkijuhlien konsertit ovat soittajille työtä siinä missä muutkin konsertit, niiden jälkeen ei kiirehditä lentokentälle tai bussiin ja seuraavalle konserttipaikalle.

– Vaikka soitamme paljon, ehdimme myös vaihtaa kuulumisia, nauttia kesästä, saunomisesta ja järvestä, sanoo toinen tapahtuman vastaavista taiteellisista johtajista Mikko Ivars.

Konserttien jälkeen Hauholla ei enää puristeta soitinta raskaissa harjoituksissa, vaan otetaan tavallista leppoisammin. Muusikoille jää myös aikaa kuunnella muiden konsertteja.

– Yleisön silmissä musiikkijuhlat toivottavasti näyttäytyy vakavasti otettavana kesäfestivaalina, mutta muusikoille ja henkilökunnalle se tarjoaa myös vapaa-aikaa sisältävän viikon. Hahkialan kartano antaa meille varsin vehreän ympäristön.

Suuri musiikkiperhe viettää kesää yhdessä

Hauhon musiikkijuhlat muodostaa oman musiikkiperheensä. Kantaporukka koostuu hyvistä ystävistä ja työtovereista. Joka vuosi tulee muutamia uusia vieraita ja sitä kautta perhe laajenee.

– Tänne voi jäädä oman konserttinsa jälkeen vielä päiväksi tai pariksi hengähtämään. Monet tekevätkin niin. Kukaan ei ole kieltäytynyt tulemasta tänne, jos vain muuten aikataulu on heille sopinut. Tämä on muodostunut aika vetovoimaiseksi tapahtumaksi järjestäjienkin iloksi. Kollegoita on helppo saada tulemaan tänne, tietää Ivars jo 14 vuoden musiikkijuhlakokemuksella.

Vaikka Hauhon musiikkijuhlat keskittyvät järjestelyiden osalta Hahkialan kartanoon, on myös lähellä olevat omat ja tuttujen kesämökit tulleet tutuiksi illanviettopaikkoina.

– Iso-Roineen uimavesiä tulee tarjottua vieraille hyvän aterian kera. Mielestäni tämä tarjoaa varsin persoonallisen tapahtuman tänne tulevan muusikon näkökulmasta.

Lomatunnelmaa lisää sekin, että mukana Hauholla on myös muusikoiden perheenjäseniä.

"Hauholla ympärillä on enemmän ilmaa"

Tunnetun ruotsalaisen trion ZilliacusPerssonRaitinen sellisti Kati Raitinen osallistuu Hauhon musiikkijuhlille ensimmäistä kertaa. Kutsu Hauholle oli jo pitkään Ruotsissa asuneelle muusikolle mieluinen.

– Parasta täällä on juuri se, että täällä saa tehdä sitä, mitä talvella keikkakiireessä ei ehdi. Eli viettää aikaa muiden muusikoiden kanssa ja ehkä saada kontaktia yleisöönkin erilailla. Täällä ympärillä on enemmän ilmaa, kuin jos pitäisi äkkiä ehtiä junaan, bussiin tai lentokoneelle ja rientää eteenpäin.

Sellisti Kati Raitinen kuuluu siihen soittajajoukkon, joka omien sanojensa mukaan lupautui heti kysyttäessä soittamaan tuttujen muusikoiden kanssa Hauholle.

– Tämä on sopivasti sekä työtä, että lomaa. Odotan täältä mukavaa yhdessäoloa ja hienoja musiikillisia elämyksiä. Tämä on minulle samalla aikamatkailua eli pääsen takaisin opiskelupiireihin. Hauhon musiikkijuhlilla on oikein hyvä maine, joten todella mielelläni tulin, sanoo Kuninkaallisella akateemisella musiikkipalkinnolla kotimaassan Ruotsissa palkitun trion sellisti Kati Raitinen.

Lue seuraavaksi