Kaksi vuotta käytössä olleen uimahallin altaan pohjasta irtoaa laattoja

Kajaanissa vesiliikuntakeskus Kaukaveden huoltotauko jatkuu pidempään mitä alun perin ilmoitettiin. Huoltotauon venyminen johtuu syvän pään altaan pohjan laatoitustöistä.

Laatoitustyöt
Kaukaveden ovi.
Miia Roivainen / Yle

Vesiliikuntakeskus Kaukavesi sulki ovensa tänä kesänä 17. kesäkuuta huoltotauon vuoksi. Alun perin huoltotauon piti päättyä 12. heinäkuuta, mutta nyt laatoitustyön vuoksi taukoa on pidennetty. Kaukavesi avataan käyttäjille jälleen 3. elokuuta.

Kajaanin kaupungin tiedotteen mukaan altaiden tyhjentämisen jälkeen huomattiin pääaltaan syvän pään pohjan keraamisten pintalaattojen irronneen alustastaan vajaan sadan neliömetrin alueelta. Syvän pään pohjan pinta-ala on yhteensä 220 neliömetriä. Pohjan laatoitukseen liittyy irtoamisriski jatkossa, joten tämän takia laatoitus päätettiin uusia kokonaan.

Laatoituksen korjaustyö tehdään Kaukaveden pääurakoitsijan toimesta.

Tiedotteessa todetaan, että laatoituksen korjaustyö ei ole aiheutunut vuoden 2013 keväällä tehdystä pääaltaan pohjan vahvistamisesta injektoimalla. Pohjan vahvistaminen todettiin onnistuneen täyttökokein ja mittauksin, ja pääallas on toiminut suunnitellusti.

Lisäksi ulkoseinien parin metrin mittaisen laastisauman irtoamiseen ei liity suurempaa dramatiikkaa. Kyseinen vaaka- ja pystyrakenteiden saumakohta korjataan elastisella sauma-aineella liikuntasaumaksi kestämään rakenteiden lämpölaajenemisesta johtuva eläminen.

Huoltotauon aikana tehdään myös huolto- ja kunnossapitotoimenpiteitä, valmistumisen jälkeisiä takuukorjauksia sekä kaupungin tilaamia muutostöitä. Takuukorjaukset koskevat muun muassa sisä- ja ulkopuolisia pinnoitteita, pintamateriaaleja ja istutuksia.

Kaupungin tilaamista muutostöistä suurin liittyy allasvesiprosessien muutokseen, jossa opetusaltaalle tehdään kokonaan oma vedenkäsittelyjärjestelmä. Näin mahdollistetaan jatkossa yksilöllinen lämpötilan säätö, ja muutoksella on säästövaikutus Kaukaveden energiakulutukseen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat (siirryt toiseen palveluun).