Jyväskylän MM-ralliin luvassa tiukkaa kisailua – Juho Hänninen palaa WRC-rattiin

Jyväskylän MM-rallista odotetaan tiukkaa kilpailua. Ilmoittautuminen heinä-elokuun vaihteessa ajettavaan MM-ralliin päättyi 30. kesäkuuta. Lähtöviivalle asettuu liki 90 autoa. Juho Hänninen palaa pitkästä aikaa WRC-auton rattiin.

urheilu
Vuoden 2015 Jyväskylän rallin voitti Jari-Matti Latvala. Tällä kuvalla Ville Karjalainen voitti ralliradion kuvakisan.
Vuoden 2015 Jyväskylän rallin voitti Jari-Matti Latvala. Tällä kuvalla Ville Karjalainen voitti Ralliradion kuvakisan.Ville Karjalainen

Jyväskylän MM-ralli on yksi suurimpia tällä kaudella ajettavista ralleista. Kai Tarkiainen on varsin tyytyväinen osallistujalistaan.

– Osallistujajoukko näyttää todella hyvältä. Meille tulee noin 88 autoa viivalle. Monte Carlossa ja Portugalissa taisi olla 94. Me ollaan selkeästi seuraavana näistä isoista ralleista, ynnäilee Tarkiainen.

Muitakin suomalaisia on mukana kärkikahinoissa Jari-Matin lisäksi.

Kai Tarkiainen

WRC-autoja on Neste Oil Ralliin tulossa 17.

– Sekin on kauden suurimpia määriä eikä niitä kovin montaa enempää taida maailmassa olla jäljelläkään, lisää Tarkiainen.

Citroen tulee Jyväskylään kolmella WRC-autolla. Abu Dhabin prinssi Khalid Al Qassimi palaa Jyväskylään muutaman vuoden tauon jälkeen.

– Pieni uutispommi on se, että Juho Hänninen ilmoitti, että mitäs jos ajettais taas WRC:llä rallia. Muitakin suomalaisia on siis mukana kärkikahinoissa Jari-Matin lisäksi, iloitsee kilpailunjohtaja.

Tarkiaisen mukaan jännitettävää riittää etenkin kärjen takana, WRC 2 ja WRC 3 -luokissa.

– Erityisen tyytyväinen ole WRC2-joukkoon, jossa ovat mukana Esapekka Lappi ja ruotsalainen Pontus Tideman uusilla Skoda Fabia R5:lla, viime vuoden Suomen mestari Karl Kruuda, pitkään huipulla ajanut Jari Ketomaa, Stéphane Lefebvre, eestiläinen Sander Pärn, joka kiertää sarjaa puolittain Fordin tallikuskina. Lista on aika pitkä. Siellä on todella kovatasoinen joukkio kasassa, sinne tulee hyvät kapinat WRC:n kärjen taakse, lupaa Tarkiainen.

Luvassa vähemmän tylsää

Jyväskylän osallistujalista lupailee vaihtelua niille, jotka ovat pitäneet viime aikojen rallikisoja tylsinä.

– Paljon on puhuttu siitä, kun Sebastein Ogier hallitsee sarjaa ja aina samat nimet on palkintopallilla. Jos se tuntuu tylsältä, niin nyt kannattaa katsoa heistä hieman taaemmas. Siellä on erittäin tiukkoja kisoja ja paljon hyviä kuljettajia - niitä kavereita, joista voi sitten ruveta oman porukan kanssa lyömään vetoa, että kenestä tulee se seuraava Ogier-Latvala -pariskunta pyörimään siellä kärkisijoilla. Sieltä löytyvät ne tulevaisuuden huiput, vinkkaa Tarkiainen.

Kenestä tulee se seuraava Ogier-Latvala -pariskunta pyörimään siellä kärkisijoilla.

Kai Tarkiainen

Oma sivujuoni on seurata viime vuoden Tulevaisuuden tähti –palkinnon voittajan Teemu Sunisen menoa WRC3:ssa samanlaisella kalustolla kuin viime vuonna.

– Nyt päästään vertaamaan muita kotimaisia WRC3-kuskeja eli Henri Haapamäkeä ja tämän vuoden Tulevaisuuden tähti –palkinnon voittajaa Jari Huttusta Teemun vauhtiin samanlaisella kalustolla, kertoo Tarkiainen.

Norjalaisten ja muiden mattimyöhäisten ilmoittautumisten jälkeen Kai Tarkiainen kumppaneineen laatii Jyväskylän lopullisen lähtölistan, joka lähtee Pariisiin FIA:n pääkonttoriin hyväksyttäväksi.

– Odotellaan hyväksyntää viimeistään perjantaina. Sen jälkeen saadaan Katsojaopas painoon. Siellä ollaankin jo käsi starttinappulalla, kertoo Tarkiainen.