Harvinaisen perhosen suojelusta miljoonalasku voimalaitosyhtiölle

Äärimmäisen harvinaisen perhosen suojelu maksaa miljoonia euroja Sierilän voimalaitosta suunnittelevalle Kemijoki Oy:lle. Yhtiön mukaan se ei kuitenkaan ole ongelma.

Kotimaa
Kemijoen Tikkasenkari
Lapin ympäristökeskus / Reino Kurkela

– Siirtoistutuksia eri kohteisiin ja muita selvityksiä perhosen löytämiseksi on tehty jo vuosia. Työ tulee jatkumaan vuosia, kuten lupaehdoissakin on, Kemijoki Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Timonen sanoo.

– Investointina suojapato ja pumppaamo, siihen putkitukset ja sähkölinjat maksavat pitkälle toista miljoonaa euroa.

Timonen kiistää, että yhtiö suojelisi perhosta vastentahtoisesti.

– Kun se liittyy uhanalaisten lajien säilyttämiseen, niin kyllä se kuuluu osaksi vastuullista vesivoiman rakentamista.

Kemijoki Oy kuitenkin pyysi vielä toukokuussa ely-keskukselta päätöstä ensisijaisesti siitä, että poikkeuslupaa ei tarvita. Mikäli tämä ei ole mahdollista, yhtiö pyysi toissijaisesti poikkeamislupaa alkuperäisen hakemuksen mukaisesti.

Jos perhosta ajatellaan, niin kenenkään ei kannattaisi valittaa

Tuomas Timonen, Kemijoki Oy

Lapin ely-keskus myönsi keskiviikkona yhtiölle luvan poiketa luonnonsuojelulain rauhoitussäännöksistä.

Päätöksen mukaan yhtiö ei saa tuhota apilakirjokääriäistä, vaan yhtiön on rakennettava sille suojapenkere, pumppaamo ja pohjavesiputket kotiniityn ympärille. Kemijoki Oy:n on hoidettava perhosen kotiniittyä vähintään kymmenen vuotta sitten, kun voimalaitos on rakennettu.

Yhtiö on saanut niityn omistukseen. Lisäksi yhtiön on etsittävä perhoselle uusia kotipaikkoja, jonne perhosia siirretään.

Voimala pelastaa perhosen?

– Vesivoimaprojekti tekee mahdolliseksi sen, että apilakirjokääriäinen selviytyy. Jos voimalaa ei tule, miten niitylle sitten käy? Se metsittyisi ja perhonen tuhoutuisi varmasti.

Ely-keskuksen päätöksestä voi valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO).

– Jos perhosta ajatellaan, niin kenenkään ei kannattaisi valittaa, Timonen toteaa.

Sierilän vesitalousluvasta tehdyt valitukset ovat parhaillaan KHO:ssa. Kemijoki Oy toivoo, että KHO antaisi ratkaisun ensi vuonna.

– Olen sanonut, että tämä on hyvin herkästi 2020-luvun projekti, kunhan rakentamaan lähdetään.