Väki kaikkosi pieniltä tanssilavoilta – vain isot menestyvät

Yrittäjien mukaan väki lavatansseissa on vähentynyt, mutta Lapissa on edelleen myös suosittuja lavatanssipaikkoja. Isot lavat järjestävät tansseja viikoittain.

viihde
Tarja Lunnas esiintyy
Tarja Lunnas esiintyy Suukosken Keitaalla.Meri Marjala / Yle

Lapissa järjestetään vielä runsaasti lavatansseja innokkaille tanssijoille. Moni yrittäjä on kuitenkin huomannut, ettei väkeä ole enää samoja määriä kuin viime vuosikymmenellä. Vain harva elättää itsensä pelkällä tanssipaikalla. Suurilla tanssipaikoilla menee kuitenkin kohtuullisen hyvin, mutta pienet ovat vaarassa kadota.

Väkimäärä riippuu usein myös illan artistista. Yrittäjät eivät kuitenkaan voi ottaa joka kerta kärkiartistia, sillä se on liian suuri taloudellinen riski.

Tervolan Suukosken Keitaan yrittäjien Paavo Huuskosen ja Markku Posion mukaan kolmekymppisiä tanssijoita on ollut varsinkin tänä kesänä yllättävän paljon.

Urpo Alakurtti Perävaaran huvikeskuksesta Kemijärveltä on huomannut, että suosio on laskenut huomattavasti viimeisen viiden vuoden aikana.

Saarenkylän Nuorisoseuran puheenjohtaja Esko Harjunautin mukaan nykyään on monia muita aktiviteetteja, jotka vievät asiakkaita perinteisiltä lavatansseilta.

Yrittäjät toivovat, että nuori sukupolvi innostuisi lavatansseista. Esimerkiksi tanssikurssille osallistuminen on hyvä tapa oppia tanssimaan muiden mukana.

Tarja Lunnaksen keikoilla on väkeä

Suukosken Keitaalla kävijät tervehtivät ohikulkiessaan illan artistia Tarja Lunnasta. Lunnas ei ole ollut pitkään aikaan pohjoisessa keikalla, joten hän on odotettu vieras Suukosken lavalla.

Tarja Lunnaksen mukaan Lapin lavatansseihin tullaan pitämään hauskaa, eikä tanssitaidon tarvitse olla timanttia.

– Etelässä on paljo tanssikurssin käyneitä. Kävijät tulevat suoriutumaan tanssista. Pohjoisessa ei niin paljon kiinnitetä huomiota itse tanssiin. Silloin bändillä ja yleisöllä on hyvä fiilis, Lunnas kertoo.

Artistin mukaan nuoria näkyy, mutta se riippuu usein lavasta ja paikkakunnasta. Lunnas kuitenkin uskoo vielä tanssilavojen tulevaisuuteen.

– Jos lavat katoaisivat niin minulta ja meidän bändiltä loppuisi työt. Meidän keikoilla käy ihan hyvin väkeä, Lunnas sanoo.