Lindström myöntää: Osa PS-kannattajista pettyneitä

Ylen torstaina julkaisemassa kyselyssä perussuomalaisten kannatus oli laskenut 15,6 prosenttiin. Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps) muistuttaa, että myös ennen vaaleja perussuomalaisten kannatus oli viidentoista prosentin tuntumassa.

Ylen aamu
Jari Lindström
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström vieraili Ylen aamu-tv:ssä.

Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut perussuomalainen työ- ja oikeusministeri Jari Lindström myöntää, että hallituksen alkutaival on saattanut vaikuttaa puolueen kannatukseen. Entinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja muistuttaa kuitenkin, että ennen vaaleja perussuomalaisten kannatus kävi välillä alle 15 prosentissa. Lindström uskoo, että kannattajien pettymys hälvenee, kun hallituksen toimet alkavat vaikuttaa.

– Meillä on tosi paljon liikkuvia äänestäjiä, ja silloin kun he katsovat, että nyt tämä alkaa mennä oikeaan suuntaan, niin nämä luvut ovat ihan toisenlaisia, arveli viime kaudella eduskuntaryhmää vetänyt Lindström Ylen Aamu-tv:ssä.

Töitä vaikka päiväksi viikossa

Lindström puolustaa hallituksen kaavailemia toimia pitkäaikaistyöttömyyden torjumiseksi. Lindsrömin omalla vastuulla on muun muassa kannustinloukkujen purkaminen.

– Aina olisi hyvä, että ihmisen kannattaa ottaa vaikka yksi päivä työtä viikossa vastaan ilman että hän menettää jotakin. Tämä on valtava savotta, meidän täytyy muuttaa nämä rakenteet, koska tällä tavalla toimimalla meiltä loppuvat rahat, Lindström aprikoi.

– Kysymys kuuluu autetaanko me niitä ihmisiä oikeasti. Hallitus on sitä mieltä että ei auteta ja sen takia olemme tekemässä näin isoja muutoksia.

Oikeusministerin salkku oli että "OHO"

Lindström kertoo saaneensa eniten kielteistä palautetta oikeusministerin tehtävästä, mihin kriitikot eivät katso häneltä löytyvän pätevyyttä. Paperitehtaallakin työskennellyt Lindström oli tavoitellut nimenomaan työministerin salkkua, oikeusministerin tehtävä tuli täytenä yllätyksenä. Tosin Lindström oli ilmoittanut olevansa valmis kaikkeen.

–Olin todellla yllättynyt siitä ja ensimmäinen reaktio oli että "oho". Sitten sanoin, että katsotaan kuinka äijän käy, Lindström kuvailee tuntojaan kuultuaan oikeusministerin salkusta.