Kaustinen kulkee vastavirtaan – kansanmusiikkijuhlien talkoisiin tulijoita pilvin pimein

Maanantaina Kaustisella alkava kansanmusiikkijuhla ei kärsi yleisestä ilmiöstä eli vapaaehtoistyöntekijöiden puutteesta. Päin vastoin, tulijoita on ollut niin, että talkoot järjesteltiin uudelleen täksi kesäksi.

kulttuuri
Kari Luoma maalaa teräskonttia.
Kalle Niskala / Yle

Kaustislaiset osoittavat talkooinnollaan vahvan tukensa kansanmusiikkijuhlille. Viime vuonna vapaaehtoisväkeä oli niin paljon, että talkootyöt piti organisoida uudelleen täksi kesäksi.

– Viime kesänä talkoolaisten määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Paikalle saattoi tulla yhdellä kertaa lähemmäksi 200 ihmistä. Vaikka oli kuinka suunniteltu, niin siinä oli hankala sellaiselle määrällä keksiä riittävästi tekemistä, niinpä siirryimme ennakkoilmoittautumiseen ja nyt on järjestetty täsmätalkoita, taustoittaa Kaustinen Folk Music Festivalia järjestävän Pro Kaustinen ry:n toiminnanjohtaja Sini Keränen.

Määräaikaan mennessä vapaaehtoistöihin ilmoittautui noin 120 talkoolaista ja halukkaita on ilmaantunut vielä sen jälkeenkin. Talkoot on tänä vuonna teemoitettu tehtävien mukaan. Käsipareja on tarvittu muun muassa rakentamiseen, maalaukseen, siivoukseen, somistukseen ja etenkin tavaroiden kantamiseen.

Naapurikunnasta pensselin varteen

Kari Luoma Vetelistä oli yksi kahdeksasta maalaustalkoisiin valituista.

– Ilman muuta pitää talkoohommia kannattaa. Ja kyllä yksi kannustin oli se, että talkoohommista saa lipun festareille.

Luoma osallistui kansanmusiikkijuhlien talkoisiin ensimmäistä kertaa viime vuonna purkaessaan edellisiä festivaaleja. Nyt hän ilmoitti, että kaikki hommat käyvät hänelle.

– Tänä vuonna olen ollut jo suojaamassa urheilutalon lattioita ja levittänyt pehmusteita areenan penkeille. Täällä on hyvä henki ja porukka on mukavaa.

Sini Keräsen mukaan jokainen ilmoittautunut pääsee mukaan vähintään kerran, jotkut jopa kolme kertaa. Talkoiden ikärajana on 15-vuotta.

Keränen muistuttaa, että talkootyö ei rajoitu pelkästään festivaaliviikon ympärille, vaan moni tekee töitä juhlien eteen muun muassa eri toimikunnissa ja muissa luottamustehtävissä läpi vuoden.