Tutkimus: Kissat ohjailevat hiiriä virtsansa kemikaaleilla

Venäläistutkimuksen mukaan hiirenpoikaset, jotka altistuivat kissan virtsan tuoksulle hyvin nuorina, eivät myöhemmin osanneet varoa arkkivihollisiaan yhtä hyvin.

tiede
Kuvassa ragdollkissa Blondi
Raila Paavola / Yle

Venäläistutkijat ovat löytäneet kemiallisen yhdisteen, jolla kissat saavat elinympäristönsä hiirenpoikaset tottumaan tuoksuunsa. Näin ne eivät aikuisina osaa pelätä kissoja yhtä paljon kuin muualla kasvaneet hiiret.

Tutkimuksen tuloksista kertovat esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun) ja Science Daily (siirryt toiseen palveluun) -lehti.

Moskovalaisen Severtsovin ekologian ja evoluution instituutin tutkijat ovat nimenneet kissan virtsasta löytämänsä yhdisteen feliniiniksi. Yksi tutkimuksen johtajista, tohtori Vera Voznessenskaja kertoi BBC:lle, että hiiret reagoivat yhdisteeseen fysiologisesti. Hiirten aivoissa syntyy reaktio, jonka seurauksena stressihormonien taso tyypillisesti nousee.

Voznessenskajan tutkimusryhmän mukaan hiiret, jotka kasvavat kissojen elinympäristössä, reagoivat poikkeuksellisesti kissojen tuoksuun.

Ryhmä altisti kuukauden ikäisiä hiiriä feliniinille kahden viikon ajan. Kun näiden hiirten reaktioita testattiin myöhemmin, ne erittivät muita enemmän stressihormoneja, mutta pakenivat silti kissoja paljon harvemmin kuin lajitoverinsa yleensä.

– Tottumisesta on todennäköisesti hyötyä hiirille: ne eivät voi paeta, koska niiden täytyy elää lähellä ihmisiä ja ravintoa. Myös kissat elävät ihmisten ympärillä, Voznessenskaja arvioi BBC:lle.

Kissoille hyöty on hänen mukaansa siinä, että "ne pystyvät pitämään ympärillään tarvitsemansa määrän hiiriä".

Tutkimus on esitelty kokeellisen biologian tutkijoiden konferenssissa Prahassa.