Sanat kovenevat Kreikan kriisissä – valtiovarainministeri syyttää lainoittajia terrorismista

EU, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto nöyryyttävät Kreikkaa ja pelottelevat kreikkalaisia, Yanis Varoufakis sanoo espanjalaislehden haastattelussa.

Ulkomaat
Eurotunnus Frankfurtissa Saksassa Euroopan keskuspankin edessä.
Frank Rumpenhorst / EPA

Kreikalta rahoja peräävät lainoittajat syyllistyvät terrorismiin, sanoo Kreikan valtiovarainministeri Yanis Varoufakis lehtihaastattelussa Kreikan kansanäänestyksen aattona.

Hänen mukaansa EU, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto pakottivat Kreikan sulkemaan pankit lietsoakseen kansassa pelkoa.

– Sille on nimi: terrorismi. Bryssel ja troikka haluavat, että kyllä-äänet voittavat, jotta ne voivat nöyryyttää Kreikkaa, Varoufakis jyrisi espanjalaiselle El Mundo -lehdelle.

Hänen mukaansa EU:n, EKP:n ja IMF:n tavoitteena on tehdä Kreikasta varoittava esimerkki muille maille, muun muassa Espanjalle, jossa vasemmistolainen Podemos-puolue on edennyt voimakkaasti.

– Euroopassa tarvitaan Syrizan ja Podemosin kaltaisia puolueita, jotka suhtautuvat kriittisesti järjestelmään mutta ovat samalla Eurooppa-myönteisiä ja demokratian puolella. Meitä vihaavat väittävät meitä Euroopan vastaisiksi, mutta se ei ole totta.

Pankit avataan ja Kreikka pääsee neuvottelutulokseen velkojiensa kanssa sunnuntain kansanäänestyksen tuloksesta riippumatta, Varoufakis vakuutti ja kehotti jälleen, että kansalaiset valitsisivat ei-vaihtoehdon eli torjuisivat Kreikalle asetutut ehdot.

– Eurooppa tarvitsee sopimuksen. Kreikka tarvitsee sopimuksen. Se tarkoittaa, että pääsemme sopimukseen.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset