1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kreikan kriisi

Kreikkalaiset lehdet synkkinä kansanäänestyksen jälkeen

Kreikan päälehdet korostavat pikaisen lainasovun välttämättömyyttä, mutta ennen kaikkea vaikeutta kansanäänestystuloksen jälkeen.

Kreikan kriisi
Juhlintaa Ateenan kaduilla.
Kreikkalaiaset ei-kampanjan kannattajat olivat juhlatuulella Ateenassa. Kreikkalaiset lehdet povaavat kuitenkin vaikeita aikoja.ORESTIS PANAGIOTOU / EPA

Kansa on puhunut.

Kreikan liki kymmenestä miljoonasta äänioikeutetusta noin kuusi miljoonaa vastasi eilen järjestetyssä kansanäänestyksessä ”ei” lainoittajien sopimusehdoille. Tätä faktaa kreikkalaiset päälehdet eivät voi poliittisesta suuntautuneisuudestaan huolimatta kiistää.

Keskustasuuntautunut Ta Neaon silti äärimmäisen pessimistinen sopimuksen syntymisestä.Lehti kirjoittaa etusivullaan Tsiprasin virittävän itselleen ja Kreikalle loukun. Yksisuuntainen tie ei takaa mahdollisuutta maan eurossa säilyttävään lainasopimukseen. Uudet ehdot tulevat kreikkalaisille tuskallisiksi.

Kansanäänestyksen selvä ei-tulos ei myöskään paranna pääministerin neuvotteluasemaa

Kreikkalainen Ta Nea lehti

Kansanäänestyksen selvä ei-tulos ei myöskään paranna pääministerin neuvotteluasemaa. Se päinvastoin lisää törmäystä lainoittajien kanssa vaativien ruokahalua pääministeripuolueen radikaalisiivessä.

Laajalevikkinen konservatiivinen Kathimeriniuskoo maan tulevaisuudella olevan nyt kaksi tietä. Lohdullisin vaihtoehto olisi lainasopimuksen syntyminen, siihenyhdistyvä hallittu maksukyvyttömyys ja arjen normalisoituminen 18-24 kuukaudessa. Tämä tapahtuisi, jos Kreikka ei ehdi saada lainaa 20. heinäkuuta mennessä, jolloin maalta erääntyy 3,5 miljardin euron velka Euroopan keskuspankille. Murheellisin tie olisi vararikko ja jossain vaiheessa tapahtuva euroero.

Murheellisin tie olisi vararikko ja jossain vaiheessa tapahtuva euroero

Kreikkalainen Kathimerini-lehti

Sitoutumaton Efimerida ton sintakton perää Kreikalle kestävää sopimusta.

Lehti pitää kansanäänestyksen tulosta hallitukselle liikkumavaraa tuovana voittona mutta alleviivaa, että kriittisinä aikoina ei ole aikaa fanfaareihin. Pääministeriä muistutetaan aiemmasta lupauksestaan saada sopimus aikaan 48 tunnin kuluessa kansanäänestyksestä. Eikä mikä tahansa sopimus vaan toimiva ratkaisu pitkälle tähtäimelle.

Kansanäänestyksen kammottava seuraus olisi hajaannus. Lehti huomauttaa, että molemmat, sekä kyllä- ja ei-ääni on annettu kansallisella kriteerillä.

Vain hallitusta tukeva Avgi uskoo pääkirjoituksessaan molempia osapuolia hyödyttävään ”win-win”-sopimukseen. Euroopalle se olisi mahdollisuus ja demokraattinen vedonlyönti.

Pallo on taas lainoittajilla.

Lue seuraavaksi