Suuri turvepalo Juvalla savuaa edelleen voimakkaasti

Tulipalo syttyi Juvalla Vapon turvetuotantoalueella viime sunnuntaina. Paloa on sammutettu siitä saakka tauotta. Palavat pesäkkeet yritetään saada sammumaan maanantai-iltaan mennessä. Tulipalo ehti levitä ainakin 45 hehtaarin kokoiselle alueelle.

tulipalot
turvesuo, sammutustyö, Lakeanrahkasuo
Riina Kasurinen / Yle

Juvan lähistöllä sijaitsevalla Lakeanrahkasuolla on sammutettu tulipaloa yötä myöten sunnuntaista saakka.

Kentällä kerrotaan olevan vielä useita palavia pesäkkeitä, joita pelastuslaitoksen ja turveyhtiö Vapon oma henkilöstö on sammuttamassa. Paikalla on kaikkiaan 12 miestä töissä ja lisää väkeä kutsutaan sammutustöihin illaksi.

Sammutustöihin ryhtyneillä on kiire, sillä tuuli voimistuu iltaan mennessä, mikä lisää tulipalon leviämisen riskiä.

– Päivällä on peliliikkeiden paikka. Aamupäivällä tuulta on 1-2 metriä sekunnissa ja illalla jopa 10 metriä sekunnissa, Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Jyri Silmäri kertoo.

Pesäkkeistä muodostuu reilusti haitallista savua. Pelastuslaitokselta rauhoitellaan, koska savu tuskin kulkee asutusalueelle.

– Juvallekin on täältä useampi kilometri. Savun pitoisuus laimenee pidemmällä matkalla.

Palo on saattanut saada alkunsa aumasta

Palon syytä ei vielä tiedetä, mutta epäilyjä on. Tulipalon epäillään syttyneen mitä luultavimmin aumassa. Aumat ovat kasoja, joihin turvetta kerätään. Ikävimmillään tuli voi kyteä piilossa aumassa parikin tuntia.

– Aumassa on saattanut olla kytö, josta tulipalo on lähtenyt leviämään tuulen mukana isommalle alueelle. Toisinaan aumaan voi jäädä kipinöitä ja kytöjä kannoista tai kivistä, kun turvetta kerätään.

– Turvesuolla tuli leviää tuulen mukana todella nopeasti. Klassinen esimerkki on, että juoksemalla ei alta ehdi karkuun.

Vahinkoja ei ole vielä ryhdytty kartoittamaan. Se kuitenkin tiedetään, että tulipalo ehti levitä aiemmin ilmoitettua laajemmalle alueelle. Paloalue muodostuu 20 hehtaarin kokoisesta turvetuotantoalueesta sekä 25 hehtaarista lähimetsää.

– Jos puhutaan valtakunnan mittakaavassa, niin ei monta tämän kokoista maastopaloa ole vuodessa, Silmäri kuvailee.