Helsinkiläisellä koululaisella on todettu tarttuva keuhkotuberkuloosi

Suomessa todetaan vuosittain noin 300 uutta tuberkuloositapausta. Suurin osa sairastuneista on aikuisia. Tuberkuloosin yleisoireita ovat ruokahaluttomuus, laihtuminen, väsymys, yöhikoilu tai kuumeilu.

Kotimaa
Mies yskii käden suojassa.
Sami Tammi / Yle

Meilahden yläasteen oppilaalla on todettu tarttuva keuhkotuberkuloosi, kertoo Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto tänään julkaisemassaan tiedotteessa.

Sosiaali- ja terveysviraston mukaan tuberkuloosiin sairastuneen oppilaan kanssa tekemisissä olleet muut oppilaat ja heidän vanhempansa ovat saaneet tiedon jatkotutkimuksista, jotka järjestetään tulevina viikkoina kaikille altistuneille.

Jatkotoimenpiteet tuberkuloosin leviämisen estämiseksi järjestetään Meilahden koulussa yhteistyössä Lasten ja Nuorten sairaalan, Helsingin kouluterveydenhuollon ja työterveyshuollon kanssa.

Suomessa todetaan vuosittain noin 300 uutta tuberkuloositapausta ja suurin osa sairastuneista on aikuisia. Lasten sairastuminen tautiin on harvinaista, sillä tapauksista alle kymmenen todetaan lapsilla ja nuorilla.