Näkökulma: Kreikkalainen illuusio

Niin kauan kuin kreikkalaiset kieltäytyvät ymmärtämästä sitä, että heidän on uudistettava maataan on neuvotteleminen lainoittajien kanssa lähes tuloksetonta, arvioi EU-erikoistoimittajamme Susanna Turunen.

Ulkomaat
Susanna Turunen.
Susanna Turunen.Hanne Reitala / Yle

*Ihmismieli *näyttää toimivan niin, että kun jotain oikein kovasti toivoo, sen uskotaan toteutuvan. No, Kreikan tapauksessa tuskin näin käy.

Jostain kumman syystä enemmistö kreikkalaisista on saatu lähes hypnotisoitua sellaiseen käsitykseen, että mahdottomasta voi tulla mahdollista. Rahaa voi käyttää ja lainata ilman, että omaa talouttaan korjaa siten, että tulot ylittävät menot ja lainan voi joskus maksaa takaisinkin.

Pääministeri Alexis Tsipras loi kansalaisille mielikuvan, että jos he vain tukevat pääministeriään, heidän elämänsä helpottuu, koska silloin hänellä, Tsiprasilla on entistä parempi neuvotteluasema saada maahan rahaa, mutta välttää ikävät uudistukset, kuten eläkeuudistus tai verojärjestelmän remontti.

Askelmerkit ovat sunnuntain kansanäänestyksenkin jälkeen suhteellisen selvät. Saksan ja Ranskan johtajat pitivät ne muuttumattomina maanantai-iltana pikaisessa tapaamisessaan Pariisissa. Ovi lainaneuvotteluille Kreikan kanssa on auki, mutta se edellyttää uudistuksia.

Kuvio on tuttu viime vuosilta. Huippukokouksissa on turha järjestää huutoäänestystä, Euroopan kaksi suurta määräävät suunnan. Kreikan näkökulmasta ovi on hädin tuskin raollaan.

Pääministeri Tsipras tietää tämän. Hän on äänestyksen jälkeen koputtanut hätäpäässä jokaiselle ovelle, pyytänyt lisää hätärahoitusta Euroopan keskuspankilta, Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja tänään tiistaina todennäköisesti Euromailta, ilman myönnytyksiä, edelleenkään.

Tai jos sittenkin. Eurojohtajat odottavat Tsiprasilta selvitystä Kreikan toiveista ja ehdotusta siitä, miten hän on ajatellut edetä Kreikan kriisin ratkaisemisessa. Käteispula on valtava ja puute jokapäiväisistä tarvikkeistakin kohta huutava, kun tuonti tyrehtyy.

Tsiprasin hallinnon päätavoite on koko puoli vuotta kestäneen valtakauden ollut hyvin yksinkertainen, saada halpaa lainaa ilman suuria uudistuksia. Ja jos hyvin käy, saada jopa osa veloista anteeksi. Se ei ole mahdollista, sanoo Saksan liittokansleri Angela Merkel. Ranskan presidentti Francois Hollandin kanta on hieman lievempi ja sovittelevampi.

On vaikea ymmärtää kreikkalaisten rajatonta riemua maanantain vastaisena yönä kansanäänestystuloksen ratkettua. He hurrasivat demokratian voittoa, mutta kolikon toisella puolella kiiltää vararikko. Puheet kreikasta demokratian ja sivistyksen synnyinsijana alkavat kuulostaa haalistuneelta kliseeltä.

Kuusi vuotta kestänyt uhmakas taisto väistämätöntä vastaan on käännetty muiden, erityisesti Saksan syyksi. Kreikka voi olla demokratia, mutta demokratian peruspilareita ovat uskottava ja luotettava valtiojärjestelmä verotuksineen ja tulonjakoineen. Edustuksellisuuteen perustuvassa kansanvallassa on vaaleilla valitut johtajat, jotka tekevät päätökset, kipeätkin ja odottavat tuomiota seuraaviin vaaleihin.

Länsimaiset demokratiat kaatuvat, jos kansanedustajat juoksevat kiperässä paikassa aina pyytämään neuvoa kansalta. Kreikan todelliset ongelmat ovat kotikutoisia eikä kansaa pitäisi jymäyttää väittämällä muuta.

Kreikan tilanne on surkeampi kuin kertaakaan euro- ja talouskriisin aikana. Euromaat ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat lainanneet maalle yli 200 miljardia euroa vuodesta 2010, mutta mikään ei riitä niin kauan kuin menot ylittävät tulot. Tästä yhtälöstä on aina vaan kyse. Mikään huippukokous tai lainaohjelma ei sitä muuksi muuta.

Niin kauan kuin kreikkalaiset itsepintaisesti kieltäytyvät ymmärtämästä, että heidän järjestelmänsä on laho ja vaatii laajoja uudistuksia kuoriutuakseen moderniksi demokratiaksi, on neuvottelutulos melko lailla nolla, huolimatta siitä kuka Kreikan hallituksessa istuu.