Sotakorvauksista bensaralliin – Niiralassa rajaliikennettä jo 70 vuotta

Etenkin pohjoiskarjalaisille tuttu rajanylityspaikka Tohmajärven Niiralassa on päässyt 70 vuoden ikään. Alun pitäen sotakorvausliikennettä varten perustetun raja-aseman ylittää nykyään vuosittain yli miljoona ihmistä.

Kotimaa
Rekkajonoa Venäjän rajapuomilla vuodelta 2011.
Rekkajonoa Venäjän rajapuomilla vuodelta 2011.Risto Silvola / Tulli

70 vuotta sitten päättynyt jatkosota merkitsi todella suurta teollista ponnistusta sodan hävinneelle Suomelle.

Suomi joutui maksamaan toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle kovat sotakorvaukset erilaisina tuotteina, kuten teollisuuden laitteina, laivoina ja rakennuksina.

Vilkkaan sotakorvausliikenteen vuoksi Tohmajärven asemalle perustettiin vuonna 1945 tilapäinen tulliasema, kerrotaan tullin facebook -sivuilla.

Tohmajärvellä tullitoiminta käynnistyi virallisesti 6.7.1945.

Tavaraa kulki paljon, kuuden vuoden aikana tavaraa virtasi rajan yli Neuvostoliittoon 340 000 junavaunullista – 3 600 kilometrin mittaisen junan verran.

Vuonna 1956 tulliasema siirrettiin lähemmäs valtionrajaa Värtsilän kunnan Niiralan kylään.

Matkustajaliikennettä 1980-luvulta

Maantieliikenne rajanylityspaikan kautta alkoi 1964 ja matkustajaliikenne vuonna 1988. Suomen ja Venäjän passeilla rajaa pääsi ylittämään Neuvosliiton romahdettua vuonna 1992, kertoo tulliylitarkastaja Jouni Jormanainen Niiralasta.

– Kansainvälisen rajanylityspaikan statuksen Niirala sai vuoden1995 lopulla.

Nykyinen rajanylityspaikan päärakennus valmistui vuonna 1994 ja oli valmistuessaan mitoitettu noin 150 000 vuosittaiselle rajanylittäjälle.

Nykyisin valtaosa liikenteestä koostuu suomalaisista ostosmatkailjoista. Suosituin tuote Venäjän Karjalassa lienee halpa polttoaine.

Vuonna 2005 Niiralassa siirryttiin ympärivuorokautiseen aukioloon ja matkustajamäärät jatkuivat kasvuaan. Samoihin aikoihin rajanylityspaikan rakenteita kehitettiin mm. rakentamalla lisäkaistoja.

Vuoden 2010 jouluaattona tapahtui ensimmäinen miljoonan rajanylityksen rajan rikkoutuminen kalenterivuoden aikana. Vuonna 2014 Niiralan rajanylityspaikan kautta kulki jo yli 934 000 ajoneuvoa ja noin 1,6 miljoonaa matkustajaa.

– Kuukaudessa rajanylityksiä kertyy nyt vajaat 140 000 kappaletta, kertoo Jormanainen.

Tämän vuoden maaliskuussa Niiralan valmistuivat rajanylityspaikan viimeisimmät tieremontit. Niiralassa otettiin silloin käyttöön neljä uutta ajokaistaa sekä tarkastusrakennukset. Lisäksi tietä raja-asemalta kohti Kemietä parannettiin.