Lappilaiset innostuivat kesäkotieläimistä – maakunnassa arviolta jo toistasataa pienkanalaa

Yhä useamman lappilaisen pihalla tepastelee kanoja, vuohia tai kesäpossu. Myös monet ottavat lampaita töihin syömään pahimmat pusikot sileäksi.

Kotimaa
Kotikanala
Meri Marjala / Yle
Kotikanala
Rovaniemeläisten Reeta Sipolan ja hänen poikansa Joonaksen haastattelu ja kuva: Meri Marjala / Yle
Kotikanala
Meri Marjala / Yle

Lapin maatalousviranomaisten mukaan joka kevät ilmoituksia kesäeläimistä tulee edellisvuotta enemmän. Maatalousviranomaisten mukaan Rovaniemellä on arviolta jopa 40 kotikanalaa ja 30 lampaan pitäjää.

Myös muissa Lapin kunnissa esimerkiksi Sodankylässä ja Kemijärvellä on kymmeniä kesäkotikanaloita. Luvut ovat arvioita, sillä maatalousviranomaiset eivät erittele, kenellä on kesä- ja ympärivuotisia eläimiä.

Tavallisimpia eläimiä ovat lampaat ja kanat, mutta kesäksi voi ottaa myös possun tai vuohen. Rovaniemeläisen Reeta Sipolan pihalla asustaa neljä kanaa vanhassa koiratarhassa.

– Minulla oli kotona kanoja silloin, kun olin vielä pieni tyttö. Haluan myös opettaa lapsille, mistä kananmunat tulee. Kanoista on meille ja varsinkin lapsille paljon iloa, Sipola kertoo.

Sipolan mukaan oman kanalan tuoreet munat myös maistuvat paremmalle.

Tuotantoeläimistä pitää tehdä ilmoitus

Kanat lasketaan tuotantoeläimiksi, joten niitä ei saa pitää ilman virallista ilmoitusta. Kunnan tai kaupungin maaseutuelinkeinoviranomainen haluaa tietää jokaisesta kanasta, possusta, lampaasta tai vuohesta alueella.

– Toivoisin, että menettely olisi yksinkertaisempi. Se innostaisi ihmisiä entistä enemmän ottamaan kanoja kotieläimiksi, Sipola sanoo.

Lisäksi taajamassa on ympäristöviranomainen, jonka pitää myös tietää kotieläimistä. Paperiralli ei kuitenkaan ole hirvittävän monimutkainen. Ilmoittamisessa riittää, kun täyttää Elintarviketurvallisuusviraston (Eviran) lomakkeen ja palauttaa sen viranomaiselle.

Lainaksi tai omaksi

Kun paperisota on sodittu voi hankkia haluamansa eläimen. Niitä voi ostaa omaksi tai ottaa tilalta lainaksi. Sipolan kanat ovat ostettu tuttavalta. Ne ovat entisiä munintakanoja ja pääsevät nyt viettämään leppoisia eläkepäiviä.

Kesä ei tietenkään ole ikuinen, joten eläimille täytyy löytää syksyllä koti. Lainaeläimet luonnollisesti palautetaan omistajalleen, mutta kanat tai possut laitetaan tavallisesti pulskan kesän jälkeen pataan.

– Emme ole vielä päättäneet kanojen kohtaloa. Joko laitamme ne pataan tai ne palautetaan takaisin entiselle omistajalle. Hän lupasi, että saamme ottaa kanat myös ensikesäksi, Sipola tuumaa.