1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Suomalais-kreikkalainen sukujuuristaan: "Nykyään häpeän sitä"

Kreikka äänesti sunnuntaina lainaehtoja vastaan, mutta kukaan ei vielä tiedä mitä se tarkoittaa. Hinnan maan epäonnistuneesta talouspolitiikasta joutuvat maksamaan tavalliset ihmiset kuten Ateenassa asuvat Lia ja Stelios.

Lia Roussoulis. Kuva: Yle

Suomalais-kreikkalaisen Lia Roussoulisin jääkaappi on niin täynnä ruokaa, että ovi ei mene kunnolla kiinni. Keittiön lattialla lojuu pinkki pyyheliina imemässä parketille tippuvaa kosteutta.

– Kreikkalaiset tapaavat mennä vähän sekaisin, kun jotain odottamatonta tapahtuu. Meihinkin iski alkuviikosta pieni paniikki ja ostimme kaapin täyteen ruokaa. Appivanhempani toivat aiemmin meille lihaa niin paljon, että pakastin on nyt aivan täynnä.

Lia sanoo pelkäävänsä, että ruoka loppuu pian kaupoista, ja tätä menoa niin saattaa käydä. Kansa on sanonut sanansa, ja se sana oli ei. Kukaan ei vain vielä tiedä, mitä se tarkoittaa.

Pienellä järjestelyllä jääkaappiin mahtuu vielä juuri ja juuri rasiallinen tuoreita aprikooseja.

– Me olemme onnekkaita, sillä emme näe nälkää. Ateenassa monet näkevät nälkää.

Lia ja hänen aviomiehensä Stelios Voutsinos kannattivat sunnuntain kansanäänestyksessä hävinnyttä kyllä-vaihtoehtoa. Tieto siitä, että kuuluu mielipiteineen vähemmistöön on raskas. Television vaalivalvojaisten katsominen oli katkera paikka, kun ohjelmassa näytettiin Ateenan Syntagman aukiolla ei-puolta kannattaneidan voitontanssia.

Lia epäilee, että ihmiset eivät ymmärrä kuinka paljon heillä vielä on menetettävää. Pariskunnalla on alle kaksivuotias poika, Alexandros.

–  Ei se mitään, jos kärsisimme nyt, jotta Alexandrosin tulevaisuus olisi parempi. Mutta pelkään, että asiat eivät muutu tästä miksikään, ja kaikki on yhtä huonosti vielä 20 vuoden päästä.

"Tämä on meidän kaikkien syytä"

Kun Lia kysyy ystäviltään mitä kuuluu, vastaus on nykyään “ei ainakaan hyvää”.

Lian äiti on suomalainen, ja perhe vierailee usein sukulaisten luona Helsingissä. Seuraavaan matkaan on viikko aikaa, mutta tällä kertaa vierailulle ei lähdetä yhtä suurella innolla kuin tavallisesti.

– Silloin kun vielä itse asuin Suomessa, kerroin ihmisille ylpeästi, että olen kreikkalainen. Nykyään häpeän sitä. Pelkään myös, että joudun vastaamaan suomalaisten kysymyksiin siitä, aiommeko ikinä maksaa takaisin velkojamme.

Lia Roussoulis ja Stelios Voutsinos. Kuva: Yle

Lia seuraa suomalaista mediaa, ja pitää epäreiluna sitä, miten Kreikasta ja kreikkalaisista julkisuudessa puhutaan. Hänen mielestään talouskriisistä ei voi syyttää tavallisia ihmisiä, ja on epäreilua että tavalliset ihmiset joutuvat kärsimään siitä.

Lian aviomies Stelios puolestaan sanoo ymmärtävänsä myös niitä, joiden mielestä kansa on vastuussa kriisistä.

– Tietyssä mielessä tämä on meidän kaikkien syytä. Poliitikot ovat saattaneet maamme tähän surkeaan tilanteeseen, mutta kansa on äänestänyt poliitikot valtaan. Hinnan maksavat kuitenkin kaikki, sekä ne jotka ovat äänestäneet korrputoituneita poliitikkoja että ne jotka ovat äänestäneet kunnollisia poliitikkoja.

Stelioksen mielestä kriisistä on seurannut yksi hyväkin asia, se on opettanut kreikkalaiset välttämään tuhlausta. Siinä missä ruokaa ennen ostettiin pois heitettäväksi asti, nyt ostoksia tehdään vain tarpeen mukaan.

Säästäväisyys on piirre, jolle kreikkalaisilla saattaa vielä olla paljon käyttöä.

Ajankohtaisessa kakkosessa Lian, Stelioksen ja Alexandroksen tarina. TV2:ssa klo 21.00 ja Yle Areenassa.