1. yle.fi
  2. Uutiset

Puutiaisjahdissa on haussa "Suomen vaarallisin eläin"

Tutkimusteknikko Jussi Vilén vetää Hämeenlinnan Lammilla perässään yhden neliömetrin suuruista valkoista tutkimuslakanaa. Hän on katsonut maastokohdan, jossa voi vetää kerralla kymmenen metriä, eli lakana pyyhkii kymmenen neliötä. Löytyy puutiaisia tai ei, tulos palvelee Turun yliopiston suurta puutiaistutkimusta.

luonto
Lammin biologinen asema, puutiaistutkimuksen kenttäkoe, Jussi Vilén vetää niityllä tutkimuslakanaa
Tästä kymmenen metriä pitkin haavikon reunaa ja sitten tutkimuslakana ympäri. Yläpuolella olevia ei killata, alapuolella olevat lasketaan.Markku Karvonen / Yle

Kun Turun yliopisto selvittää puutiaisen levinneisyyttä, elinolojen vaikutusta puutiaiskantoihin ja niiden kantamia tauteja, kiinnostus tutkimukseen yllätti tutkijat. Samoin yllätyksenä tuli valtava yleisön lähettämien näytteiden tulva. Tutkittavaa tuli jo enemmän kuin tutkijat ehtivät kunnolla käsitellä.

Kun Helsingin yliopiston Lammin biologisen aseman tutkimusteknikko Jussi Vilén ja aseman johtaja Janne Sundell lähtivät vetämään aseman maastoon tutkimuslakanaa, saalisodotus ei ollut suuri.

Lammin aseman ympäristöstä Hämeenlinnassa ei määräviikkoina tehdyissä vedoissa ollut vielä löytynyt yhtään puutiaista. Mutta nollatuloskin auttaa tutkimusta. Selvästi puutiainen ei ole yleinen tietyssä osassa maata tietyissä elinoloissa.

Yleisönäytteet ovat pääasiassa lemmikeistä ja vaatteista, arvelee Janne Sundell. Luonnosta puutiaista on sen pienen koon ja eri elinvaiheiden takia vaikea havaita. Ja nollatuloskin on sikäli hyvä tulos, että haussa on kuitenkin Jussi Vilénin sanoin ”Suomen vaarallisin eläin”.

Miksi joku vasiten etsii puutiaista?

– Yliopistojen yhteistyönä Helsingin yliopistojen kenttäasemat keräävät pitkin Suomea näytteitä Turun yliopistolle. Näin aineistosta saadaan kuva ns. tavallisen puutiaisen ja idästä tulevan Siperian puutiaisen levinneisyydestä. Tutkimus myös selvittää missä ja kuinka paljon ne levittävät pelättyjä tauteja puutiaisaivokuumetta ja borrelioosia, selvittää Jussi Vilén ennen kuin lähtee vetämään lakanaa.

Itse hän on ottanut puutiaisrokotuksen ja varautunut päivän kokeeseen asianmukaisesti. Jalassa on vaaleat housut, joista puutiaisen voi erottaa. Sukat ovat tiiviisti housunlahkeiden päällä. Jussi Vilén laahaa heinikossa valkoista vaatetta, jonka alapintaan laskettavat puutiaiset tarttuvat.

Janne Sundell seuraa perässä ja pitää kirjaa tutkimusaloista, niiden luontotyypeistä, muista olosuhteista ja tuloksista.

Kovakuoriaisia, kirppoja, keskenkasvuisia heinäsirkkoja

Vedon jälkeen miehet kääntävät lakanan ja tutkivat tarkasti mitä siihen takertui. Välillä vaate on melkein puhdas, välillä siitä löytyyerilaisia pikkukuoriaisia ja muita hyönteisiä. Mutta ei yhtään puutiaista. Maallikollekin valkenee, miten pienistä eliöistä on kyse.

Eri kehitysvaiheissa puutiainen tarvitsee kolme veriateriaa, eli pieni keskenkasvuinenkin saattaa tarttua ihmiseen.

Jussi Vilén

– Kyllä puutiaisen oppii vaalealta erottamaan. Se on hieman kiiltävä, oman näköisensä. Elinkierto on sellainen, että alussa on muna, josta kehittyy toukka. Sitä seuraa nymfivaihe, keskenkasvuinen eli immature ja aikuinen.

– Eri kehitysvaiheissa puutiainen tarvitsee kolme veriateriaa, eli pieni keskenkasvuinenkin saattaa tarttua ihmiseen. Yleensä ne tarrautuvat piennisäkkäisiin, imevät niistä veriannoksen ja pudottautuvat pois kunnes etsivät taas uuden isännän. Ihmisille tuttu suuren veriaterian tarvitseva aikuinen on naaras, joka saattaa taas munia tuhansia munia, kertoo Jussi Vilén.

Kenttätutkimus jatkuu koko kesän

Koska aseman viereiseltä niityltä ei löydy puutiaisia, Jussi Vilén ja Janne Sundell päättävät kokeilla lähempää lehtomaista metsää haavikon reunasta. He tietävät siellä olevan puutiaisia, koska niitä on löytynyt alueen myyristä. Metsän rajoilla liikkuu myös metsäkauriita, jotka ovat tehokkaita puutiaisen levittäjiä.

Kun sielläkin tulos on nolla, seuraava kohde on ylempänä maastossa, missä maata peittävät varvut. Ei puutiaisen puutiaista. Eläin ei ole niin hanakka tarttumaan tutkimuslakanaan kuin elollisiin olentoihin, arvelee Janne Sundell.

– Me etsimme puutiaista, emme punkkia. Kuitenkin ihmiset pelkäävät punkkeja ja puhuvat niistä. Puutiainen ei itse asiassa ole punkki, sanoo Jussi Vilén. Puutiaisia ei ole kovin montaa lajia, punkkeja sen sijaan vaikka kuinka monta. Puutiainen on hämähäkkieläin.

Kutsumme inhokkia millä nimellä tahansa, yhtään ei lakanaan tällä kertaa tartu. Ehkä loppukesällä on parempi, tai tavallisen ihmisen kannalta pahempi aika. Täytyy varmaan mennä tarkastamaan sukat ja housut.

Lue seuraavaksi