Kuolleet merkittiin ristillä valokuvaan siunaukseksi tai haamuilta suojaamiseksi

Professori Reijo Heikkinen kertoo, että viime vuosisadan alkupuolella otetuihin ryhmävalokuviin oli yleistä merkitä kuollut henkilö ristillä. Maaseutuyhteisössä valokuvat olivat harvinaisia.

ilmiöt
Koulukuva 1920-luvulta Kainuusta Korholanmäen koululta.
Professori Reijo Heikkinen on kuvannut Kainuun perinnealbumista Korholanmäen koululla 1920-luvulla otetun kuvan, jossa kolmen oppilaan kohdalle on piirretty risti.Reijo Heikkinen

Professori Reijo Heikkinen sanoo, että maaseudulla kiersi aikoinaan valokuvaajia, jotka ottivat ryhmäkuvia esimerkiksi kouluilla ja perheistä talonsa seinustalla.

– Valokuvaus oli harvinaista ja kallistakin. Kiertävät valokuvaajat eivät voineet raahata raskaita välineitä mukanaan maaseudulla. Silloin käytettiin muun muassa lasidioja, jotka olivat arvokkaita ja painavia.

Viime vuosisadan alkupuolella oli yleistä, että valokuvaan merkittiin risti menehtyneen kohdalle.

– Ristin merkillä todennäköisesti pyrittiin estämään se, ettei henkilö kuvan avulla nouse vainoamaan elossa olevia. Risti suojeli tämän puolimmaisessa maailmassa olevia ihmisiä tuonpuoleisilta haamuilta, Reijo Heikkinen sanoo.

Museoviraston eläkkeelle jäänyt yli-intendentti Sirkku Dölle kertoo, että toisaalta ristin merkitseminen kuvaan kuolleen kohdalle saattoi olla myös hyvästijättö.

– Tai siunaus. Mutta tapa on jo jäänyt kokonaan pois. Joskus valokuvasta saatettiin myös raaputtaa suutuspäissään jonkun naama pois toivoen samalla kohteelle ikävyyksiä.

– Ristin merkitseminen valokuviin päättyi viime sotiin, mutta sitä aiemmissa kuvissa näitä ristin merkkejä on. Esimerkiksi Paltamossa ja Sotkamossa näkemissäni kuvissa risti on merkitty kuolleen yläpuolelle tai otsaan, Reijo Heikkinen sanoo.

Valokuvaamista on pelätty

Valokuvaukseen liittyi myös taikauskoa, ja siihen on suhtauduttu epäluuloisesti.

– Erityisesti primitiivisten kansojen keskuudessa tutkijat ovat kohdanneet epäluuloista suhtautumista valokuvaukseen. Pelokkaimmat ihmiset ovat jopa kieltäneet valokuvaamiseen. Selitys on ollut, että on pelätty valokuvaajan vangitsevan hänen sielunsa ja vievän sen mukanaan, kertoo yli-intendentti Sirkku Dölle.

On Suomessakin merkitty muistiin, että vaimo kieltäytyi yhteiseen valokuvaan menosta juuri pelkosyistä.

Sirkku Dölle

– On Suomessakin merkitty muistiin, että vaimo kieltäytyi yhteiseen valokuvaan menosta juuri pelkosyistä. Salo- ja korpimailla liikkuneet valokuvaajat kohtasivat eniten kuvauskieltoja. Toisaalta mustan kankaan päänsä yli vetänyt valokuvaaja herätti tekniikasta tietämättömissä ihmisissä epäluuloja ihan syystäkin.

Professori Reijo Heikkinen kertoo, että valokuvauksen yleistyessä on myös taikausko hälvennyt. Hän kertoo myös, että yksityiskuvat olivat aikoinaan harvinaisia.

– Nuori pari saattoi kaupungissa käydessään käydä valokuvaamossa tai jos pääsi ripiltä, niin pääsi valokuvaan. Yleensä otettiin ryhmäkuvia, ja kuuluisin Kainuuta kiertäneistä kuvaajista oli Konrad Hollo, jolta on säilynyt paljon kuvia Ylä-Kainuusta.

Valokuvaus oli Heikkisen mukaan harvinaista 1950–1960-luvulle asti Kainuussa.

– Ensimmäisiä yksityisiä kameroita hankkivat etenkin virkamiehet, papit ja metsänhoitajat.