1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kesätienestiä voi hankkia vaikka parvekeviljelmän satoa kauppaamalla

Jos kesätyöpaikkaa ei tälle kesälle irronnut, voi viherpeukalon omistava nuori työllistää itsensä kasvattamalla kasviksia tai esimerkiksi chilejä omalla parvekkeella. Kasvatus ja myynti ei vaadi byrokratiaa, mutta jatkojalostamiseen tarvitaan jo lupia.

Kotimaan uutiset
Chilejä kasvustossa.
Teemu Vallo / Yle

Kesätienestiä voi tehdä myös itse kasvatettuja kasviksia myymällä. Esimerkiksi parvekkeella kasvatettuja chilipalkoja voi kaupata kesärahojen tienaamiseksi.

Myös perinteisemmillä keinoilla, kuten esimerkiksi luonnosta kerättyjen marjojen tai sienien myymisellä voi ahkera kerääjä tehdä vielä tuntuvankin tilin.

Kotitarveviljelijät voivat myydä pieniä määriä lehtikasviksia, marjoja tai sieniä suoraan kuluttajille ilman alkutuotantoilmoitusta.

Evirasta kuitenkin suositellaan, että jos kasveja ryhtyy viljelemään ihan myyntimielessä vaikkakin pienimuotoisesti, on taustansa varmistamiseksi syytä tehdä ilmoitus kunnan terveystarkastajalle. Lomake löytyy usein suoraan kunnan internetsivuilta.

Muutamien tuhansien eurojen myyntituloista ei vielä mene veroja, jos myyjällä ei ole muita ansiotuloja. Verohallinnon mukaan vuosittaiset nettotulot ratkaisevat. Chilinmyyntitulotkin on kuitenkin ilmoitettava verottajalle.

Pilkkomiseenkin tarvitaan hygieniapassi

Itsekasvatetut vihannekset voi myydä itse suoraan esimerkiksi torilla tai internetissä. Itsekasvatettuja tuotteita voi tarjota myytäväksi myös lähikauppaan – tosin kauppiaat suhtautuvat usein nihkeästi pienissä erissä ja epäsäännöllisesti saatavilla oleviin myyntiartikkeleihin.

Jos tuotteita aikoo jatkojalostaa, esimerkiksi tehdä marjoista hilloa tai chilistä säilykettä, tarvitaan hygieniapassi. Myös kunnan terveystarkastajalle on tehtävä ilmoitus.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira muistuttaa, että hygieniapassia tarvitaan jopa vihannesten pilkkomiseen.

Toimitusharjoittelija Teemu Vallo

Lue seuraavaksi