1. yle.fi
  2. Uutiset

Superpesiksen lyöjäkuningas "Jysky" toipuu aivoinfarktista – näkee sairauslomassa myös posiitivisen puolen

Sami "Jysky" Joukainen on toipunut noin kuukauden äkillisessä jarrutuksessa syntyneestä aivoinfarktista. Toipilasaikaan hän on seurannut sekä omien poikiensa että joukkuekavereidensa otteita.

urheilu
Joensuun Maila tiedotti Sami Joukaisen siirrosta Joensuuhun 15.10.2013
Jyrki Utriainen / Yle

Kesäkuun alussa Joensuun Mailan joukkueen bussi teki äkkijarrutuksen ja kyydissä istuneen Sami Joukaisen niska retkahti. Superpesiksen kaikkien aikojen lyöjätilaston ykkönen joutui sairaalahoitoon niskanikaman valtimotukoksen ja aivoinfarktin johdosta.

Retkahduksesta toipuminen on edennyt hyvin.

– Positiiviseen suuntaan on menty, ottaen huomioon mitä tapahtui ja missä kunnossa oltiin. Takapakkeja ei ole tullut. Lääkärit ovat sanoneet, että todella harva saman kokeneista ovat selvinneet näin vähällä kuin minä, Joukainen kertoo.

Vielä kuukausi sitten Joukaisen pää tuntui hänen omien sanojensa mukaan "tönköltä". Nyt kivut ovat hellittäneet.

– On ollut pitkiä päivä pesisleirejä seuratessa ja vähän on ollut lihasväsymystä. Kun yritän istua heiveröisellä kaiteella tai seisoa penkin päällä kokonaisen pelin ajan, niin ei ole onnistunut.

– Välillä on yöllistä särkyä, mutta lääkettä olen viimeksi ottanut juhannuksen jälkeisinä päivinä, sen jälkeen en ole niitä tarvinnut.

Leirielämää poikien kanssa

Toipumisen lomassa Joukainenon seurannut ahkerasti omien poikiensa pesäpalloilua. Hän on ollut mukana muun muassa Siilinjärven pesäpalloleirillä, jossa oma poika nappasi hopeaa.

Olen ollut enemmän läsnä heidän elämässään.

Sami Joukainen

42-vuotiaan lyöjämörssärin omalla uralla juniorileirit jäivät väliin.

– Jos jotain positiivista tästä haluaa hakea, niin kyllä se on tämä leirielämän seuraaminen. On ollut hienoa nähdä omien poikien leirielämää.

– Varmasti ovat pojatkin isän lailla yhtä iloisia siitä, että olen ollut enemmän läsnä heidän elämässään, Joukainen sanoo.

Paluu joukkueen mukaan

Joukainen on seurannut sarjakärjessä porskuttavan JoMan otteita tiiviisti kotisohvaltaan. Torstaina hän liittyy joukkueen matkaan Jyväskylästä, jossa joensuulaiset kohtaavat toisen kärkipään joukkueen, Jyväskylän Kirin.

Nyt pitää nauttia, kun kulkee hyvin.

Sami Joukainen

– Hyvin jätkät pelaavat tällä hetkellä, mutta kullasta on vielä liian aikaista intoilla. Toisaalta nyt pitää nauttia, kun kulkee hyvin.

– Sotkamo ja Vimpeli parantavat varmasti vielä. Näkisin, että tässä on kuitenkin se kolmen kärkiryhmä, Joukainen arvioi.

Milloin vastustajien pelkäämä "Jysky" nähdään taas mailan varressa?

– Vaikea sanoa. Menen 15. päivä neurologille ja katsotaan nyt, mitä siellä kerrotaan. Pelihaluista paluu ei ainakaan jää kiinni.

Lue seuraavaksi