Näkökulma: Onko meillä liikaa rahaa vai onko sähkö liian halpaa?

Suomalaiset taivastelevat sähkön hintaa ja verotusta. Sähkö saisi kuitenkin olla kymmenen kertaa kalliimpaa, jos kerran sitä on varaa tuhlata niin ylettömästi kuin nykyään, kirjoittaa toimittaja Anna Leppävuori.

Kotimaa

Me suomalaiset valitammesiitä, että sähköstä pitää maksaa sähköveroa. Se on kotitalouksille 2,79 senttiä

Anna Leppävuori / Yle Oulu

kilowattitunnilta. Siitä tulee isohkossa rivi- tai paritalossa reilu viisikymmentä euroa vuodessa.

Sähkö on meistä kallista, vaikka sen hinta on selvästi alle Euroopan unionin keskiarvon ja puolet siitä mitä Saksassa tai Tanskassa.

Samaan aikaan me suomalaiset pidämme televisiota päällä silloinkin, kun olemme suihkussa, ja saunaa päällä, vaikka olemme puutarhatöissä. Pitäähän niiden olla valmiina, kun tarvitsemme. Jääkaappi pysyy auki ruuanlaiton ajan, ja varmuuden vuoksi uuni kannattaa panna täysille heti, kun ruokaa rupeaa laittamaan. Tietokonetta ei kannata panna kiinni yöksi, kun sen käynnistäminen vie niin paljon aikaa ja ohjelmatkin pitää avata uudestaan.

Tämä kaikki maksaa kotitaloudelle vuodessa viidestäkympistä jopa pariinsataan euroa ylimääräistä. Tosin tuntuuhan se mukavammalta maksaa arjen pienestä luksuksesta kuin pulittaa veroista. Onhan sähköntuotanto suuri kasvihuonekaasujen aiheuttaja, mutta onhan meillä sivistysmaan asukkaina oikeus vaikka vähän saastuttaakin, jos se on sitä, mitä me ihan itse haluamme. Mehän olemme tienanneet ihan itse rahat, joilla sähköstä maksamme.

Monet meistä tienaavatrahansa työskentelemällä yrityksissä, valtiolla tai kunnissa. Kun lähdemme työpäivän jälkeen kotiin, emme sammuta valoja tai varsinkaan tietokonetta. Tulostimesta puhumattakaan.

Sähkön tuhlaus maksaa isolle työnantajalle tuhansia euroja vuodessa. Samaan aikaan työnantaja kysyy, ketkä voisivat tehdä lyhennettyä työviikkoa.

Kaikki tekevät niin. Se on ihan ok, eikä työnantaja puutu siihen. Ei vaikka sähkön tuhlaus maksaa isolle työnantajalle tuhansia euroja vuodessa. Samaan aikaan työnantaja kysyy, ketkä voisivat tehdä lyhennettyä työviikkoa ja pohtii, mitkä työpaikat voitaisiin seuraavissa yt-neuvotteluissa karsia. Sähköä säästämällä ei synny kuitenkaan niin paljoa säästöä, että kannattaisi nähdä vaivaa. Vaikka rahaa nyt ehkä meneekin hukkaan satasia tai tonneja.

*Ne, joilla tekee tiukkaa *selvitä arjesta, sammuttavat kyllä valot ja tietokoneet yöksi. Ne samat ihmiset eivät myöskään heitä illallisen jäämiä roskiin tai osta uunituoretta leipää, jos kaapissa vielä on vanhankin käntyn jämät. He myös miettivät, miksi joku tuhlaa bensaan kulkemalla alle viiden kilometrin matkoja autolla, vaikka pyöräilemällä saisi samalla hyötyliikuntaakin.

Entä me muut? Miksi meillä on varaa tuhlata niin sähköä, ruokaa kuin bensaakin? Ovatko ne liian halpoja vai onko meillä liikaa rahaa ja liian vähän muuta hyödyllistä ostettavaa?