Valokuvaaminen filmille hurmasi harrastajan: "Digikuvaus usein este kokemukselle"

Filmikuvaus on tekemässä hidasta paluuta valokuvaharrastajien keskuudessa. Porilainen Karipekka Aronen on hurahtanut filmikuvaukseen niin paljon, että pystytti oman pimiön.

kulttuuri
Kameran linssi
Henrietta Hassinen / Yle

Aktiivisimmat kännykkäkuvaajat saattavat räpsiä satoja kuvia päivässä. Porilainen harrastajavalokuvaaja Karipekka Aronen päätti ottaa pari askelta taaksepäin ja siirtyä kuvaamaan vanhalle kunnon filmille.

Arosen mukaan filimille kuvaaminen pitää kuvaajan paremmin hetkessä kiinni, koska kuvauskohde täytyy harkita tarkempaa.

– Valokuvaamisessa ennakointi on aina tärkeää. Aina pitäisi olla tavallaan kymmenen sekuntia tilanteen edellä. Digikuvauksen heikkous on siinä, että esimerkiksi festareilla konsertti jää usein oikeasti kokematta, koska sitä tuijotetaan vain näytön kautta ja räpsitään kuvia minkä ehditään.

Digikuvaus antoi sysäyksen harrastukseen

Ensikosketus filmikuvaamiseen Arosella oli nuoruusvuosien pokkarikameroista, koska tuohon aikaan muuta ei ollut saatavilla. Varsinainen harrastus valokuvaamisesta tuli kuitenkoin digitaaliajan myötä.

– Valokuvausharrastukseni alkoi vuonna 2004, jolloin digikamerat tulivat harrastajien saataville siedettävällä hinnalla. Itselleni on vedosten tekeminen ollut sydäntä lähellä, koska valokuva on konkreettinen osoitus siitä, mitä on saanut aikaiseksi.

Vedostamisen mukana tuli mustavalkokuvaus. Mustavalkoiset valokuvat saivat harrastajakuvaajan pohtimaan.

– Ajattelin, miksi yritän tehdä digitaalisesti mustavalkoisia kuvia, kun aidon hopeagelatiinivedoksen tekeminen on tänä päivänä vielä mahdollista?

Pimiön taika veti puoleensa

Karipekka Aronen on nykypäivänä yksi niitä harvoja, joilla on oma pimiö.

– Pimiö vie tilaa ja niiden ylläpito on hankalaa. Jopa monet kameraseurat ovat luopuneet tarpeistoistaan vuosien saatossa. Onneksi monissa kansalaisopistoissa on mahdollisuus vuokrata pimiöaikaa.

Pimiön vetovoima on kuitenkin Aroselle selvä.

– Kansalaisopiston pimiössä itsellenikin lähti innostus, kun vietin siellä monia iltoja. Aina tuntui, ettei aikaa ole koskaan tarpeeksi, Aronen muistelee.