Helin sydän on leimoja täynnä – mutta missä on maailman kaunein paikka?

Heli Rajamäki on järjestänyt suomalaisille unelmalomia jo pian 50 vuoden ajan. Hän tietää, että parhaimmillaan matkailu todella avartaa – ja senkin, millaisia ihmisiä meistä suomalaisista lomamatkoilla kuoriutuu.

Kotimaa
Heli Rajamäki kesäpaikassaan.
Marika Paaso kävi Helin kesäparatiisissa kyselemässä, mistä aineksista syntyy hyvä loma. Samalla selvisi sekin, miksi Heli sai Jaipurista vaaleanpunaisen kirjeen.

Heli Rajamäki oli 16-vuotias nuori nainen, kun hän marssi Jyväskylän kaupungin matkailupäällikön puheille ja ilmoitti, että hän haluaa opaskurssille. Siitä on nyt 50 vuotta.

Puolen vuosisadan aikana Heli on ehtinyt nähdä matkailualaa monesta eri kulmasta. Omaa matkatoimistoakin hän on pyörittänyt yli kolme vuosikymmentä. Alalla oikeastaan kaikki on muuttunut.

– Eihän tämä ole edes samaa työtä kuin mitä se oli silloin 45 vuotta sitten. Kukaan ei olisi silloin voinut kuvitella, että ihmiset voivat itse varata matkoja ja että lentoliput ovat näin halpoja, Heli kuvailee.

Nykyään maapallo kierretään moneen kertaan joka päivä. 1960-luvulla matkustamista vasta harjoiteltiin.

– Muistan vieläkin, kun ensimmäinen Amerikan matkustaja tuli minun kohdalleni. Se oli suuri tapahtuma.

Kuuntele, miksi Akaroa on maailman kaunein paikka

Kylttejä, jotka kertovat etäisyyksiä eri puolille maapalloa.
Heli Rajamäki on nähnyt matkoillaan rutkasti rumuutta ja henkeäsalpaavaa kauneutta. Miksi Akaroa on ylitse muiden?

Maailmalla pitää kulkea sydän avoinna

Ensimmäinen oma kaukomatka 45 vuotta sitten on syöpynyt Helin mieleen lähtemättömästi. Se heitti silmille elämän raadollisen puolen.

– Ensimmäinen kaukokohde oli Intia, ja Intian kokeminen nuorelle matkatoimistovirkailijalle oli shokki. Maailma on täynnä kauneutta, jos haluaa nähdä, mutta maailma on myös täynnä rumuutta, valitettavasti.

Unelmaloma voi olla missä vain, missä oma mieli on mukana.

Heli Rajamäki

Kaiken kaikkiaan Heli on matkustanut yli sadassa maassa. Hän uskoo, että matkailu todella avartaa, kunhan jättää hotellialueen edes hetkeksi.

– Meidän pitäisi ennen kaikkea kulkea sydän avoinna. Me ei voida muuttaa koko maapalloa länsimaiseksi. Kyllä matkailu auttaa ymmärtämään ja hyväksymään.

Helin mukaan on hienoa, että nykymatkailija osaa vaatia rahoilleen vastinetta. Silti toisinaan saatetaan kärttyillä turhastakin.

– Mitä korkeamman elintason maasta me tullaan, sitä vaativampia yleensä ollaan. Että jos ei ole safarilla heti kylmää kaljaa, niin helposti valitetaan.

Kuuntele, mitä Marilyn Monroe tekee Mauritiuksella

Vanha navettarakennus kesämaisemassa.
Heli Rajamäen kesäparatiisi on Keski-Suomessa. Talvet hän viettää Mauritiuksella, jossa voi törmätä myös kokkaavaan Marilyn Monroeen.

Lomalle laskeutuminen vie vuorokauden

Nykyään Heli asuu talvet Mauritiuksella. Kesäksi hän palaa kotikonnuille Keski-Suomeen. Hän reissaa paljon, mutta ei juurikaan lomaile, sillä lomailun erikoisnaiselle jokainen matka on yleensä myös työtä.

Mutta vaikka Helillä itsellään ei juuri lomailukokemusta ole, hän tietää kyllä, mistä unelmaloma syntyy. Eikä se useinkaan ole paikasta kiinni.

Kun ensimmäinen Amerikan matkustaja tuli minun kohdalleni, se oli suuri tapahtuma.

Heli Rajamäki

– Unelmaloma voi olla missä vain, missä oma mieli on mukana.

Heli antaakin käytännöllisen neuvon jokaiselle lomalaiselle – eritoten sellaisille, jotka lentävät pitkän matkan.

– Ensimmäisenä päivänä ei pidä käsitellä mitään vaikeita asioita puolison kanssa. Se on hyvin altis tilanne riidalle, koska sielu ei ole vielä tullut.

Kuinka pitkään sitten menee ennen kuin sielukin on valmis aloittamaan loman?

– Se kestää suunnilleen vuorokauden. Mä tunnen oikein kun se napsahtaa, että nyt mä olen kokonainen.