Nainen räjäytti pommin torilla Tšadissa, kymmenen ihmistä kuoli

Tšad syyttää itsemurhaiskuista Boko Haramia, jonka nujertamiseen Tšadin joukot osallistuvat naapurimaassa Nigeriassa.

Ulkomaat
Kartta.
Yle Uutisgrafiikka

Noin kymmenen ihmistä on kuollut pommi-iskussa Tšadin pääkaupungissa N'Djamenassa. Naisella oli burka-asunsa alla pommivyö, jonka hän laukaisi, kun poliisi halusi tarkastaa hänet, kertovat viranomaiset.

Tšadin kielsi peittävät muslimivaatteet viime kuussa, kun kaksi itsemurhaiskijää oli tappanut 33 ihmistä N'Djamenassa. Tuollain sata ihmistä loukkaantui.

Viranomaiset syyttävät iskuista naapurimaasta Nigeriasta levittäytynyttä islamistista Boko Haram -järjestöä. Sen tekemiksi vahvistettuihin iskuihin on syyllistynyt myös naisia.

Tšad osallistuu Nigerin ja Kamerunin ohella sotilasoperaatioon Boko Haramin nujertamiseksi. Viiden tuhannen tšadilaissotilaan joukko on edennyt kolmikosta syvimmälle Nigeriaan. Tšad kertoo tappaneensa satoja bokoharamilaisia. Omat menetyksensä se kertoo muutamiksi kaatuneiksi.

Lähteet: AFP, AP, Reuters