Tervahauta syntyy hyvistä pilkkeistä talkoovoimin

Kaloisten Kyläyhdistyksen Tukikohdassa Hämeenlinnan Rengossa ladottiin lauantaina tervaksia tiukkaan kekoon. Neljästä traktorikuormallisesta tervaskannon pilkkeitä syntyy noin 800 litraa tervaa.

kulttuuri
Tervamestari Alpo Mäkinen.
Timo Leponiemi / Yle

Tervamestari Alpo Mäkinen ryhtyi tervanpolttohommiin 20 vuotta sitten. Mies ei halunnut eläkepäivillään jäädä toimettomaksi. Pian jo 86 vuotta täyttävä Mäkinen on menneen vuoden aikana pilkkonut jälleen satoja kantoja. Niistä syntyy noin 800 litraa tervaa.

Viime lauantaina Mäkinen ja parikymmenpäinen talkoojoukko kokoontui tutuksi käyneeseen tyyliin Kaloisten kyläyhdistyksen Tukikohtaan latomaan uutta tervahautaa.

Taito isänperintönä

Tervanpolton taidon Alpo Mäkinen on saanut isänperintönä. Hänen isänsä poltti tervaa ammatikseen. Parhaina vuosina Alpo Mäkisen tervahaudasta on kertynyt jopa 1 600 litraa tervaa.

Omiin nurkkiiin sitä ei ole tarvinnut varastoida, vaan kaikki on käynyt kaupaksi. Mäkisen terva on löytänyt itsensä veneisiin, pärekattoihin ja hirsiseiniin.

Paras terva saadaan nimenomaan tervahaudassa polttamalla.

Alpo Mäkinen

– Terva hengittää läpi, eikä päästä vettä seinään. Paras terva saadaan nimenomaan tervahaudassa polttamalla. Kyllä sitä voi tehdä tynnyrissäkin, mutta siitä palaa tärpätti pois.

Polttaminen on viikon rupeama

Tervahaudan ladonta on tarkkaa puuhaa. Mitä tiiviimmin pilkkeet saa ladottua, sitä vähemmän jää ilmatilaa ja sitä paremmin tervaksista saa tervan talteen. Liian kuumana tervahautaa ei saa polttaa.

Kuumentaminen pitää aloittaa ulkolaidalta. Lopulta terva valuu tervahaudan keskellä olevaan reikään ja siitä se johdetaan putkea pitkin astioihin.

– Iso tervahauta syntyy tällä tavalla talkooporukalla, kun on ensin valikoinut kunnon puut. Se on tärkeintä. Tervahautaan pilkkeet ladotaan neljään ympyrään.

– Tervahaudan laki peitetään kanttiinsa parimetriseltä alalta sammaleella ja hiekalla. Muuten tervahaudasta tulee liian umpinainen ja se voi vaikka räjähtää.

Valmiiksi koottu tervahauta jää odottelmaan pressujen alla Renko-viikon käynnistymistä. Tervahaudan polttaminen vaatiikin käytännössä kokonaisen viikon eli se ei ole hätäisen miehen hommaa.

– Tervahautaa poltetaan ensin ympäriltä 6-7 tuntia isolla valkealla. Sen jälkeen se suljetaan kahdeksi ja puoleksi vuorokaudeksi. Vasta tämän jälkeen tervahaudalle aletaan antaa happea ja silloin terva lähtee liikkeelle.

Tervataidot tarttuvat talkooväkeen

Matti Kymäläinen oli tullut Helsingistä auttamaan tervahaudan teossa. Homma on nuorelle miehelle tuttua jo useamman vuoden ajalta.

Paras terva saadaan nimenomaan tervahaudassa polttamalla.

Matti Kymäläinen

– Tänne tultiin auttamaan mummon veljeä. Paras terva saadaan nimenomaan tervahaudassa polttamalla. Samalla saa olla luonnossa, poissa kaupungista ja täällä näkee myös sukulaisia.

– Pikkuhiljaa tässä oppii tervahaudan teon periaatteet, mutta itse en vielä lähtisi terevahautaa tekemään, Kymäläinen sanoo.