1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Tutkijatohtori: Suomen Kreikka-kanta yllättävä ja ristiriitainen

Ylen tietojen mukaan Suomi haluaa estää Kreikan kolmannen lainaohjelman toteuttamisen. Tutkijatohtori Timo Miettisen mukaan kanta tarkoittaisi muutosta Suomen EU-politiikassa.

Ulkomaat
Mielenosoittajia Kreikan parlamenttitalon edesä 9. heinäkuuta.
Alexandros Vlachos / EPA

Suomen tiukka Kreikka-kanta tarkoittaa sitä, että parhaillaan koolla olevan euroryhmän kokouksessa ei synny päätöstä Kreikan kolmannesta lainaohjelmasta.

– Päätös jatkosta siirtyy EU-johtajien sunnuntain kokoukseen, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkijatohtori Timo Miettinen sanoo.

– Olisi merkittävä suunnanmuutos Suomen Eurooppa-politiikassa jos Suomi ainoana maana jäisi vastustamaan Euroopan vakausmekanismin käyttöä, Miettinen sanoo.

Käytännössä Suomi ei kuitenkaan voi Miettisen mukaan yksin estää Euroopan vakausmekanismin käyttöä.

– On kuitenkin todennäköistä, että Suomi ei välttämättä ole kantansa kanssa yksin. Muutkin maat saattavat lähteä samalle linjalle, Miettinen sanoo.

"Suomen linja ristiriitainen"

Tutkijatohtori Timo Miettisen mukaan Suomen tiukka Kreikka-linja on hämmästyttävä ja ristiriitainen jos Ylen tiedot Suomen kannasta pitävät paikkansa.

– On selvää, että vakausmekanismin käytön estäminen johtaisi siihen, että Suomen lainariskit realisoituisivat. Kreikka joutuisi ottamaan käyttöön rinnakkaisvaluutan ja maa joutuisi irtautumaan euroalueesta. Riski siihen, että Suomen saatavat jäisivät kokonaan saamatta olisi hyvin suuri. En näe logiikkaa Suomen linjassa, Miettinen sanoo.

Suomen hallitusohjelmassa todetaan, että Suomen vastuut eivät saa kasvaa. Miettisen mukaan tätä kohtaa on ilmeisesti tulkittu hyvin tiukasti.

– Näyttää siltä, että tätä on tulkittu niin, että myöskään Suomen Euroopan vakausmekanismissa jo olevien varojen puitteissa ei voida myöntää uutta lainaa Kreikalle, Miettinen sanoo.

Suomen hallitus oli vaarassa kaatua?

Yle on tavoitellut pääministeri Juha Sipilää ja ulkoministeri Timo Soinia kommentoimaan Ylen tietoa, että perussuomalaiset olisivat olleet valmiit kaatamaan hallituksen, mikäli Suomi suostuu Kreikan uuteen lainaan. Kumpaakaan ei ole tavoitettu.

Tutkijatohtori Timo Miettisen mukaan lauantai-illan uutiset viittaavat siihen, että perussuomalaiset saivat tahtonsa läpi.

– Perussuomalaisten tiukka linja on illan uutisten mukaan kyllä voitolla. Oma ymmärrykseni on se, että keskustankin kannattama vaatimus siitä, että Suomen vastuut eivät saa kasvaa ei tarkoita sitä, ettei vakausmekanismia voisi hyödyntää missään tilanteessa, Miettinen sanoo.

Lue seuraavaksi