1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

IL: Näyttelijä vaati vauvaperhettä poistumaan kesäteatterista

Muuramen Riihivuoren kesäteatterin Pirunpelto-näytelmä keskeytyi viikonloppuna välikohtaukseen. Iltalehden mukaan useista tv-sarjoista tuttu näyttelijä oli kesken kohtauksen hermostunut yleisössä olleeseen vauvaan.

Kuva: Yle / Arvo Vuorela

Muuramen Riihivuoren kesäteatterissa tapahtui lauantaina välikohtaus, jossa Pirunpelto-näytelmä keskeytyi yllättäen.

Iltalehti (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että näyttelijä Teijo Eloranta oli halunnut keskeyttää esityksen yleisössä olleen vauvan takia.

Lehden mukaan näyttelijä oli kesken kohtauksen alkanut moittimaan yleisössä ollutta perhettä, sillä hän ei pitänyt näytelmää lapsille sopivana. Hän oli myös vaatinut perhettä poistumaan.

Se ei ollut mikään miellyttävä välikohtaus.

Jussi Rekonen

Iltalehden haastatteleman Muuramen Riihivuori Oy:n toimitusjohtajan Janne Andersinin mukaan perhe oli etukäteen varmistanut, että seitsemän kuukauden ikäisen vauvan voi ottaa mukaan näytelmään. Perhe oli myös varannut katsomon reunapaikat, jotta voisi tarpeen vaatiessa poistua muuta yleisöä häiritsemättä.

Näyttelijä Teijo Eloranta pahoittelee toimintaansa lehdessä. Hän kertoo olleensa huolissaan paitsi lapsesta, myös tämän ääntelyn kuulumisesta koko katsomoon.

Asia selvitetty vauvaperheen kanssa

Riihivuori-teatterin vastaava tuottaja Jussi Rekonen näyttelee itsekin Pirunpelto-näytelmässä. Lauantaisen esityksen keskeytyksen aikaan hän ei itse ollut lavalla, mutta seurasi tapahtumia vierestä.

– Se ei ollut mikään miellyttävä välikohtaus. Jostain syystä Teijo (Eloranta) vähän ennen väliaikaa kiinnitti huomiota vauvan ääntelyyn.

Rekonen ei itse huomannut, että vauva olisi itkenyt tai muutenkaan erityisesti pitänyt kovaa ääntä.

– Näyttelijä voi siellä lavalla olla sellaisessa roolissa tai tunnetilassa, että se on aiheuttanut tälläisen reaktion. Hän oli itse äärimmäisen pahoillaan, että tilanne meni lopulta tällä tavalla, Rekonen sanoo.

Vastaavan tuottajan mukaan näytelmästä poistunut perhe on tavoitettu ja asia on heidän kanssaan keskusteltu ja selvitetty.

Ymmärrystä puolin ja toisin

Pirunpelto-näytelmän suositusikäraja on 12 vuotta, mutta Rekosen mukaan yleisössä on ollut myös nuorempia lapsia.

– On kysytty, voiko tv-sarjaa katsoneet lapset tuoda teatteriin. Se on aina vanhempien päätös ja vastuu, eihän sinne kukaan 8-vuotias yksin tule.

Ymmärrystä puolin ja toisin on tarvittu ja sitä on myös riittänyt.

Jussi Rekonen

Muutenkin kesäteatterin luonteeseen kuuluu elämän koko kirjo, niin lavalla kuin katsomossakin. Vuosia Keski-Suomen teatteripiireissä vaikuttanut Rekonen muistaa matkan varrelta monenlaista tarinaa.

– Esimerkiksi ihminen on viimeisenä tahtonaan halunnut kesäteatteriin, ja sitten on tultu sairaalasängyllä paikalle. Yleisöissä on myös monenlaisia erityisryhmiä. Ymmärrystä puolin ja toisin on tarvittu ja sitä on myös riittänyt.

Lisätty 10:00 Jussi Rekosen kommentit