Rovaniemi on tuottoisa asuntosijoituskohde

Suomen Vuokranantajien teettämässä tutkimuksessa Rovaniemi on maan kuudenneksi paras asuntosijoituskaupunki. Rovaniemen hyvään sijoitukseen vaikuttavat väestön ja asuntokuntien kasvu sekä suuri opiskelijoiden määrä. Asuntojen arvonnousu-odotukset Rovaniemellä sen sijaan ovat keskimääräistä pienempiä.

Sijoitusasunnot
Henkilö katselemassa uutta asuntoa.
Yle

Pellervon taloustutkimuksen Suomen Vuokranantajat ry:lle tekemässä tutkimuksessa parhaiksi sijoituskaupungeiksi nousivat Vaasa, Jyväskylä ja Lahti. Heikoimmin pärjäsivät Kouvola, Rauma ja Kokkola. Vertailussa oli mukana 24 suurinta suomalaista kaupunkia.

Tutkimuksessa vertailtiin eri kaupunkien kokonaisvuokratuottoja ja alueellisia kehitystekijöitä vuoteen 2019 asti.

Tutkimuksen tekijöiden mukaan kokonaisvuokratuottoon vaikuttavat asunnoista saatava bruttovuokratuotto sekä odotettu arvonnousu. Alueelliset kehitystekijät koostuvat mm. väestön ja asuntokuntien kasvusta, opiskelijoiden määrästä ja asuntojen hintojen vaihtelusta alueella.

– Heikosti pärjänneissä kaupungeissa saattaa olla jokin vertailun elementeistä kunnossa, mutta kokonaistarkastelussa tulevaisuudennäkymät eivät ole vahvat. Sijoittajan ei kannata tuijottaa pelkästään bruttovuokratuottoa tai asunnon arvonnousupotentiaalia, koska myös alueellisilla kehitystekijöillä on suuri vaikutus tuottoon, sanoo toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat ry:n tiedotteessa.