Merihistoriaan voi sukeltaa uudella palvelulla

Alkuun Loki-palvelu tutustuttaa rannikkokaupunkien meriaiheisiin tarinoihin, ja käyttäjien toivotaan kirjaavan Lokiin omat muistonsa ja tietonsa sen kohteista.Tulevaisuudessa palvelun on tarkoitus laajeta kattamaan koko kotimainen kulttuurikenttä.

merimuseot
Merikeskus Vellamo
YLE / Raine Martikainen

Kotkan, Turun ja Maarianhaminan merihistoriaan voi nyt sukeltaa missä vain, kun Loki-internetpalvelu (siirryt toiseen palveluun) esittelee merimuseoiden valikoidut kohteet ja tarinat. Loki on digitaalinen opas, jonne kootaan tietoa merellisestä kulttuuriperinnöstä.

Lokissa voi tällä hetkellä tutustua esimerkiksi Ruotsinsalmen taisteluun Kotkan edustalla sekä Ruissalon telakkaan Turussa.

Nyt palvelun kävijöiden toivotaan julkaisevan omat muistonsa ja merihistorialliset tietonsa kustakin kohteesta. Palvelu on suunnattu käytettäväksi sekä museokäynnillä että paikasta ja ajasta riippumatta. Loki on rakennettu toimimaan myös mobiilissa.

Loki on ollut avoinna heinäkuun alusta lähtien suomeksi, ruotsikin ja englanniksi. Tällä viikolla palveluun voi tutustua myös venäjäksi. Keväällä 2016 Loki-palvelu laajenee kattamaan koko rannikon. Meriaiheisen pilottivaiheen jälkeen palveluun on tarkoitus ottaa mukaan koko kotimainen kulttuurikenttä.

Pilottiprojektia toteuttavat yhteistyössä Suomen merimuseo eli Merikeskus Vellamo, Merikeskus Forum Marinum ja Ahvenanmaan Merenkulkumuseo sekä projektia koordinoiva John Nurmisen Säätiö. Projektin rahoittaa Jane ja Aatos Erkon säätiö.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus