1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Päivän Kreikka-sopimus minuutissa

Kreikka sai tänään lisää elinaikaa matkalla kohti uutta apupakettia. Euroopan johtajat päättivät ehdoista, jotka Kreikan pitää täyttää ennen kuin uuden lainaohjelman neuvottelut aloitetaan.

Kotimaan uutiset
EU-lippu ja Parthenonin temppeli Ateenassa.
EU-lippu liehuu Parthenonin temppelin yllä Akropolis-kukkulalla Ateenassa.Orestis Panagiotou / EPA

Mistä päivän sopimuksessa on kyse?

  • Kreikka saattaa saada lähivuosina *82–86 miljardia euroa. * Laina tulisi Euroopan vakausmekanismin EVM:n kautta.
  • Sitä ennen Kreikan on parlamentissa saatava läpi tiukkoja säästötoimia. Uusia muutoksia on tulossa eläkejärjestelmään, arvonlisäveroon sekä esimerkiksi kauppojen aukioloihin. Lakimuutoksia vaaditaan Kreikalta keskiviikkoon mennessä.
  • Kreikan parlamentin lisäksi muun muassa** Saksan liittopäivien ja Suomen eduskunnan** pitää hyväksyä päätös, ennen kuin sen neuvottelemisesta voidaan jatkaa.
  • Päätös ei mahdollista velkojen leikkaamista, mutta saattaa antaa lisäaikaa velkojen maksuun.
  • Kreikan omaisuutta pannaan 50 miljardin yksityistämisrahastoon, jota käytetään pankkien rahoittamiseen, velanmaksuun ja viimeisenä uusiin investointeihin. Vielä ei tarkasti tiedetä, minkälaisesta omaisuudesta on kyse.
  • Euron kurssiin päätös ei merkittävästi vaikuttanut.

Seuraavaksi tapahtuu:

  • *Maanantaina illalla *euroalueen valtiovarainministerit kokoontuvat neuvottelemaan, miten mahdollista lainapakettia odotellessa erääntyvät velat saadaan hoidettua. Kreikka tarvitsee viikon päästä seitsemän miljardia, elokuun puolivälissä kahdeksan miljardia.
    Lisäksi Euroopan keskuspankin pitää päättää, voiko Kreikan pankeille tarjota pikaista hätäapua, jolla pankit saataisiin auki.
  • *Keskiviikkona *Kreikka äänestää uusista säästötoimista, jotka ovat lainan etenemisen ehto.
  • Keskiviikon jälkeen päätös pitää hyväksyä kansallisesti ainakin Suomen ja Saksan parlamenteissa.
  • Saksan liittopäivät kokoontuu käsittelemään Kreikka-esitystä perjantaina.
  • Kansallisten päätösten jälkeen asia siirtyy "insituutioille" – EU-komissiolle, EKP:lle ja IMF:lle – jotka aloittavat neuvottelut sopimuksesta.
  • Tähän kaikkeen menee euroryhmän puheenjohtajan Jeroen Dijsselbloemin arvion mukaan** vielä viikkoja.**
Lue seuraavaksi