Rauhan loma-asuntokauppa on vaihtunut tilojen vuokraukseen

Rauhan alueen kehittämisestä vastaavan Miriensis Oy:n viimeinen rakennuskohde valmistui vastikään. Vapaa-ajanasuntojen kauppa on hiljaista, joten Miriensis keskittyy valmiiden huviloiden ja huoneistojen vuokraamiseen.

Rauha, Lappeenranta
Miriensis Rauha Virolaistalot

Taajaan viime vuosina toimitusjohtajaa vaihtaneen Miriensis Oy:n pääomistaja Mika Salonen ei pidä yhtiön noin 700 000 euron verovelkoja liiketoiminnan jarruna.

Kiista verottajan kanssa on hänen mukaansa vielä ratkaisematta ja selvitykset kesken.

Yrityksen valitus veti Itä-Suomen hovioikeudessa vesiperän, sillä hovioikeus piti Etelä-Karjalan käräjäoikeuden keväisen päätöksen voimassa, ja päätti, että Miriensiksen verovelat ovat ulosottokelpoisia.

- Meillä on verottajan kanssa eri näkemys, ja asiaa selvitetään edelleen, sanoo Mika Salonen.

Hän ei pidä ulosotossa olevaa summaa suurena, ja lisää, että yrityksen näkemyksen mukaan verovelka on selvästi pienempi.

Valmiiden tilojen vuokraus nyt päätyötä

Miriensiksen toiminta Rauhassa on muuttunut. Koska vapaa-ajan asunnot käyvät huonosti kaupaksi, yritys keskittyy valmiiden tilojen vuokraamiseen.

Loma-asuntojen vuokrausta Rauhassa hoitavan Ari Heinosen mukaan vuokrattavia kohteita on parikymmentä.

Saimaa Gardens –verkkosivuilla myytävänä on seitsemän rivitalohuoneistoa, kaksi hirsitaloa ja kaksi paritaloa.

- Myynti ei ole kovin aktiivista. Päätyömme on nyt vuokraaminen, Heinonen sanoo.

Vastikään Rauhan alueen rantarinteeseen on valmistunut uudisrakennus, jossa on seitsemän lomahuoneistoa ja kolme liiketilaa. Liiketiloista kaksi on myyty ja kolmas on Miriensiksen omassa käytössä.

Lappeenrannan kaupungin kesäkuussa 2014 Miriensikselle luovuttama tontti loma-asuntomessualueen rantakadun varrella on toistaiseksi rakentamaton

Neuvottelut kaupungin kanssa tulossa

Lappeenrannan kaupungin ja Miriensis Oy:n välisen sopimuksen mukaisesti Miriensis tekee Rauhan alueen kiinteistökaupat perustettavien kiinteistöyhtiöiden lukuun ja vastaa alueen kehittämisestä. Rauhan alueen maanomistajana kaupunki puolestaan huolehtii siitä, että tontteja on saatavilla.

Miriensis on muutama viikko sitten ehdottanut Lappeenrannan kaupungille neuvotteluja. Neuvottelupäivä on sovittu elokuulle, mutta kumpikin osapuoli vaikenee neuvottelujen aiheesta.