Neulaton ebola-rokote vaikuttaa lupaavalta eläinkokeissa

Hengitettävää rokotetta on testattu reesusmakakeilla.

Ulkomaat
Liberia Monrovia, katukuvaa.
Ebolan vastaisen valistuskampanjan seinämaalauksia Liberian pääkaupungissa Monroviassa maaliskuuss 2015.Ahmed Jallanzo / EPA

Teksasin yliopiston ja Yhdysvaltain terveysviraston tutkimuksessa on saatu eläinkokeissa lupaavia tuloksia sisäänhengitettävästä ebola-rokotteesta.

Tutkijoiden mukaan rokotteen pitäisi olla pian valmis testattavaksi ihmisillä.

Eläinkokeissa tutkijat annostelivat hengitettävää rokotetta reesusmakakeille sumutinnaamarin avulla. Sitten rokotettuihin apinoihin ruiskutettiin normaalisti tappava annos ebola-virusta.

Teksasin yliopiston virologian professorin Alex Bukreyevin mukaan kaikki makakit jäivät henkiin, eikä niissä havaittu sivuoireita.

– Tämä tutkimus näyttää toteen ensimmäistä kertaa onnistuneen aerosolirokotuksen viruksen aiheuttamaa verenvuotokuumetta vastaan, Bukreyev sanoi.

Jos hengitettävä rokote tehoaa ihmisiin, niin se olisi kätevä kriisitilanteissa sekä syrjäisillä alueilla, joissa on vaikea löytää koulutettua lääkintähenkilökuntaa annostelemaan neulalla pistettäviä rokotteita, tutkijat arvioivat.

Tällä hetkellä markkinoilla ei ole ebolaan tehoavaa rokotetta. Tutkijat testaavat parhaillaan useita injektoitavia ebola-rokotteita, mutta lisätutkimusta tarvitaan sen määrittämiseksi, millaiset rokotteet ovat tehokkaimpia.

Lähteet: AFP