Uuden sterilisaatiomenetelmän haitat huolestuttavat – asiantuntija pitää menetelmää turvallisena

Yhä yleisemmin käytetyn Essure-sterilisaatiomenetelmän sivuvaikutukset huolestuttavat osaa sterilisaation tehneistä naisista. Nettikeskusteluissa naiset kertovat muun muassa pahasta turvotuksesta ja kivuista, joiden he arvioivat alkaneen sterilisaation jälkeen. Asiantuntija pitää menetelmää kuitenkin turvallisena.

terveys
Ultraäänilaite Synnytysosastolla.
Kata Laurikainen / Yle

Suomessa tehdään vuosittain noin 2000 sterilisaatiota. Käytössä on kaksi menetelmää: perinteinen nukutuksessa tehtävä munanjohtimien sulkeminen klipseillä sekä uudempi, poliklinikalla tähystyksessä tehtävä menetelmä, jossa munatorviin asetetaan spiraalimaiset Essure-mikroimplantit.

Sterilisaatio joutuu syntipukiksi, vaikka oireet liittyvät yhdistelmäehkäisyn lopettamiseen.

Oskari Heikinheimo, osastonylilääkäri, Kätilöopisto

Jälkimmäinen menetelmä on nopeampi ja halvempi. Siitä toipuminen vaatii lyhyemmän sairasloman tai ei sairaslomaa lainkaan.

Yhdysvalloissa Essuren sivuvaikutuksista on kohuttu jo jonkin aikaa. Myös Suomessa Essuren arvostelu on vilkastunut varsinkin sosiaalisessa mediassa. Yleisimmin sterilisaation teettäneet valittavat vatsan seudun turvotuksesta, kivuista ja sekaisin menneistä kuukautisista. Jotkut yhdistävät Essuren myös vakavampiin oireisiin, kuten krooniseen tulehdukseen.

Oireet voivat johtua hormonaalisen ehkäisyn lopettamisesta

Kätilöopiston osastonylilääkäri Oskari Heikinheimon mukaan Essure-menetelmän ei ole havaittu aiheuttaneen erityisen paljon sivuhaittoja. Monet oireet voivat selittyä muilla seikoilla.

Totta kai on yksittäisiä potilaita, jotka voivat saada jonkun sivuoireen.

Oskari Heikinheimo, osastonylilääkäri, Kätilöopisto

– Joissain tapauksissa on niin, että on käytetty yhdistelmäehkäisytabletteja, jonka avulla kuukautisvuodot ovat tulleet säännöllisesti. Sitten tehdään sterilisaatio, jolloin sieltä paljastuu oma kuukautiskierto ja siihen liittyvät säännöllisyydet tai epäsäännöllisyydet, ehkä runsaat vuodot, joita pilleri on ollut niukentamassa. Sterilisaatio joutuu syntipukiksi, vaikka tosiasiassa ne oireet liittyvät yhdistelmäehkäisyvalmisteen käytön lopettamiseen, Heikinheimo selittää.

Essure-menetelmästä on tullut yleisin sterilisaatiomuoto ainakin pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Toimenpide ei muuta munasarjojen tai kohdun toimintaa.

– Onpa kyseessä klipsi, joka oli aikaisemmin se valtamenetelmä tai Essure-menetelmä, niin se ei vaikuta munasarjojen toimintaan eikä kohdun limakalvon toimintaan. Siten sen ei pitäisi vaikuttaa kuukautisiin.

Sivuoireiden syytä hankala todistaa

Asiantuntija ei kuitenkaan täysin tyrmää niitä naisia, jotka uskovat Essuren aiheuttaneen haittoja.

– Totta kai on yksittäisiä potilaita, jotka voivat saada jonkun sivuoireen. Tietysti on vaikea sanoa, että joku asia johtuu juuri tästä (Essure-menetelmästä). Kun meillä näin harva nainen valitsee sterilisaation, niin he ovat varsin hyvin motivoituneita siihen ja keskimäärin ovat tyytyväisiä valintaansa, sanoo Kätilöopiston osastonylilääkäri Oskari Heikinheimo.

Yhdysvalloissa on kohuttu myös siitä, että Essuren valinneilla naisilla on raportoitu enemmän raskauksia kuin perinteistä sterilisaatiomenetelmää käyttäneillä. Heikinheimo muistuttaa, ettei mikään ehkäisymenetelmä ei ole sataprosenttisen varma.

– Sterilisaation toimivuuteen vaikuttaa se, minkä ikäisille niitä tehdään. Yhdysvalloissa sterilisaatio on hyvin vallitseva ehkäisymenetelmä edelleen. Siellä niitä tehdään nuoremmille ja hedelmällisemmille naisille. Suomessa niitä tehdään myöhemmässä vaiheessa ja silloin se toimii myös paljon paremmin.

Sterilisaation suosio vähenee

Heikinheimo kehottaa eri ehkäisymuotoja ja ehkä myös sterilisaatiota pohtivia keskustelemaan lääkärin kanssa eri menetelmien hyödyistä ja haitoista. Sivuhaitoista kärsivän kannattaa ensin ottaa yhteys potilasasiamieheen.

Naisten sterilisaation suosio on romahtanut Suomessa parin viime vuosikymmenen aikana. Määrä on laskenut noin 10 000:sta noin kahteen tuhanteen vuodessa.