1. yle.fi
  2. Uutiset

AC/DC:n konserttiin myyty jo 52000 lippua – tuhansia faneja tulossa Venäjältä ja Virosta

Kesän suurin ulkoilmakonsertti Hämeenlinnassa kiinnostaa suomalaisten musiikinystävien lisäksi AC/DC-faneja Virossa ja Venäjällä. Järjestäjän mukaan lippuja on myyty yli 52 000. Lipuista noin 10 %:a on myyty Suomen ulkopuolelle.

Kotimaan uutiset
AC/DC faneja
AC/DC faneja Veltins Areenalla Gelsenkirchenissä 12. heinäkuuta Saksassa.Friso Gentsch / EPA

Australialaisbändi AC/DC:n jättikonsertti Hämeenlinnan uudessa Kantolan tapahtumapuistossa kerää ennätysyleisön.

Ensi viikon keskiviikkona yhtyettä saapuu kuuntelemaan noin 13 jalkapallokentän kokoiselle nurmialueella yli 52 000 pääsylipun ostanutta musiikinystävää.

Kyseessä on Suomen tämän kesän suurin rockkonsertti.

– Olemme päässeet yli alkuperäisen tavoitteemme. Parhaillaan arvioimme konserttialueen kapasiteettia, mutta näyttää siltä, että tapahtuma tulee olemaan loppuunmyyty ennen keikkapäivää, viestittää Live Nation Finlandin pääpromoottori Scott Lavender tiedotteessaan

Lipunmyynnistä jopa 10 prosenttia on ostettu Suomen ulkopuolelta. Eniten ulkomaisia rockfaneja saapuu Hämeenlinnan Virosta ja Venäjältä, koska näihin maihin ei AC/DC:n Rock Or Bust -maailmankiertue tällä kertaa poikkea.

Rockmatkoja Suomeen ovat järjestäneet monet sikäläiset paikalliset pienet matkatoimistot, bussiyhtiöt ja laivavarustamot.

Lue seuraavaksi