Kukkiiko kulttuuri Kivijärvellä?

Miten ponteva urheilu- ja kulttuuripitäjä on Kivijärvi? Entä miltä näytti koulunkäynti takavuosina ja millainen uusi opinahjo kuntaan on valmistumassa? Yle Keski-Suomi kyläilee tänään Kivijärvellä.

Keski-Suomi
Kivijärven kyltti tikkataulussa.
Heli Kaski / Yle

Kivijärvi on noin 1 300 asukkaan kunta pohjoisessa Keski-Suomessa Suomenselän alueella.

Keski-Suomen toiseksi pienintä kuntaa ympäröi kaunis luonto kalaisine järvineen. Erityisesti tähän aikaan vuodesta paikkakunnalla riittää vilskettä kesäasukkaiden ollessa maisemissa.

Yle Keski-Suomi kyläilee Kivijärvellä tänään iltapäivällä ja jakaa kivijärveläisten kuulumisia ja tunnelmia suorana sekä Radio Keski-Suomessa että verkossa osoitteessa yle.fi/keskisuomi.

Radion iltapäivälähetyksessä klo 15–16 puhutaan kouluasiaa monelta kantilta. Valoharjun koulumuseo (siirryt toiseen palveluun) avattiin tasan yhdeksän vuotta sitten ja se on säilönyt uumeniinsa menneiden vuosien koulumuistoja ja oppimisen tapoja. Museosta kertovat Milja Kainulainen ja Venla Hytönen.

Millainen ponnistus pienelle kunnalle on ollut uuden koulun rakentaminen? Haastateltavana on Kivijärven teknisen lautakunnan puheenjohtaja Erja Moisio. Koulu on Kivijärvelle miljoonasatsaus.

Klo 16–17 jututettavana on monien liikunnallisten tapahtumien järjestäjä Timo Hämäläinen. Elina Kinos ja Petra Thurén saattavat kokeilla haastattelun lomassa myös sankohiipimistä.

Klo 17–18 pureudutaan sekä musiikkiin että liikuntaan. Kirjastonhoitaja Pirkko Oinonen on mukana Kivijärvi Soi -tapahtuman järjestelyissä ja hän tietää, millainen on meneillään oleva mestarilaulajakurssi. Kansainvälisen tuulahduksen lähetykseen tuovat laulukurssilaiset Virosta ja Koreasta.

Urheiluseura Kivijärven Kivekkäiden 100-vuotisjuhlakilpailu, Kivijärvi Open -frisbeegolfkisa järjestetään lauantaina. Petri Kotilainen kertonee ainakin, millainen taival urheiluseuralla on takanaan ja miltä näyttää perinteikkään urheiluseuran tulevaisuus.

Yle Keski-Suomesta Kivijärvellä toimittajina ovat Petra Thurén ja Elina Kinos, mediatoimittajina Jani Ilola ja Ere Ek sekä toimituksen assistentti Pirkko Tainio.

Tule tapaamaan meitä Kivijärven satamatorille tai kuuntele lähetystä Radio Keski-Suomesta klo 15–18. Nettilähetys koulumuseosta alkaa klo 14.

Yle Keski-Suomen tulevat kyläilyt:

Laukaa pe 24.7.