Kreikan äänestyksessä panoksena taloudellinen ja poliittinen romahdus

Roskaluottojen osuuden kaikista pankkilainoista arvioidaan nousevan jopa 45 prosenttiin. Lainapaketin hylkääminen voisi romahduttaa pankit.

talous
Sotataitoa, tietoa ja viisautta ilmentävän jumalatar-patsaan Athenen pää Heraklionissa, Kreikan saarella. Athenea pidetään myös valtioelämän ja erityisesti juuri Ateenan vaalijana.
Sotataitoa, tietoa ja viisautta ilmentävän jumalatar-patsaan Athenen pää Heraklionissa, Kreetan saarella. Athenea pidetään myös valtioelämän ja erityisesti juuri Ateenan vaalijana.Stefanos Rapanis / EPA

Kreikan parlamentti äänestää keskiviikkoiltana euromaiden johtajien viikonvaihtessa sopimasta 86 miljardin euron tukipaketista. Parlamentin on hyväksyttävä useita eläkkeisiin, verotukseen ja valtionyritysten yksityistämisiin liittyviä uudistuksia, jotta uudet lainaneuvottelut EU:n kanssa voivat alkaa.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi tuoreessa raportissaan, että tuokaan summa ei välttämättä riitä, vaan Kreikka tarvitsisi selkeästi pidempiä maksuaikoja tai velkojensa leikkaamista.

Kreikan tilanne vaikuttaa epätoivoiselta. Pääministeri Alexis Tsipras sanoi Kreikan television haastattelussa ottavansa vastuun EU:n kanssa sorvatusta sopimuksesta. Hän kuitenkin lisäsi, "ettei usko siihen itsekään, mutta allekirjoitti sen estääkseen perikadon."

Tsiprasin poliittinen tulevaisuus on vaakalaudalla parlamentin äänestyksessä. Hänen oman Syriza-puolueen sisällä on kapinahenkeä sopimuksen hylkäämiseksi.

Mikäli Tsiprasin hallitus selviää äänestyksestä voittajana, vähintäänkin useiden ministereiden uskotaan vaihtuvan.

Konkurssien määrä kasvaa

Kreikan talouden tila on kurjistunut lisää reilut kaksi viikkoa sitten asetettujen valuuttarajoitusten vuoksi. Pankkiautomaateista voi nostaa vain 60 euroa päivässä.

Rahansiirtoja on rajoitettu, mikä on vaikeuttanut yritysten maksuliikennettä.

– Ongelma on valtava. Saamme tällä hetkellä ulkomailta vain niitä tuotteita, jotka on jo maksettu, sanoo kuljetusyhtiö Contflitin omistaja Nastassa Voudouri uutistoimisto AP:lle.

Luottoluokittaja Moody´s arvioi, että konkurssien määrä on kasvussa. Pankkien lainoista roskaluottojen määrän Moody´s arvioi nousevan 40-45 prosenttiin viime vuoden lopun 35 prosentista.

Useat asiantuntijat pitävät uutta lainapakettia välttämättömänä. Kreikan ero eurosta supistaisi maan taloutta arviolta vielä 10-20 prosenttia nykyisestä.

Mies kävelee ohi suljetun apteekin Ateenassa 15. heinäkuuta.
Mies kävelee ohi suljetun apteekin Ateenassa 15. heinäkuuta.Louisa Gouliamagi / AFP

Lähteet: Reuters, AP, Tass