Amorphis-historiikki paljastaa uutta tietoa pitkän linjan metallibändistä – laulaja kärsi paniikkioireista

Tuore kirja valottaa Amorphiksen nykyisten ja entisten jäsenten henkilöhistoriaa sekä bändiin liittyviä asioita, joita ei ole julkisuudessa aiemmin käsitelty.

kulttuuri
Amorphis-kirjan kirjoittaja Markus Laakso
Amorphis-kirjan kirjoittaja Markus Laakso.Antti Karhunen / Yle

Suomalaisesta 25 vuotta toimineesta metalliyhtye Amorphiksesta on julkaistu tänään bändihistoriikki. Kirja tarjoaa uutta tietoa Kalevalasta vaikutteita imeneen yhtyeen vaiheista ja jäsenistä.

Amorphis-nimisen teoksen on kirjoittanut kuopiolainen toimittaja ja Kuolemanlaakso sekä Chaosweaver -yhtyeissä vaikuttava kitaristi Markus Laakso. Hän on aiemmin kirjoittanut runsaasti juttuja eri bändeistä musiikkilehtiin.

– Idea lähti jo vuonna 2006, kun haastattelin laulaja Tomi Joutsenta ja Esa Holopaista, joka soittaa kitaraa. Heidän juttujaan kuunnellessa tuli semmoinen fiilis, että miksi ihmeessä kukaan ei ole tehnyt näistä kirjaa jo aiemmin, Laakso sanoo.

"Alkuvuodet olivat ihan armotonta kohellusta ja niin amatöörimeininkiä kuin vain voi olettaa, että alle täysi-ikäisillä teineillä on."

Markus Laakso

Laakson mukaan kirja syntyi kolmen ja puolen vuoden äärimmäisen stressaavan prosessin aikana.

Hän haastatteli kirjaa varten kaikkia bändin entisiä ja nykyisiä jäseniä, tuottajia, levy-yhtiön edustajia, manageria sekä taustavaikuttajia. Lisäksi tausta-aineistona oli paljon vanhoja lehtijuttuja.

Huono levytyssopimus riesana

Laakso kuvailee Amorphiksen julkisuuskuvaa tosi puhtoiseksi. Hänen mukaansa mediassa on annettu sellainen kuva, että bändillä olisi kaikki mennyt jumalattoman hyvin.

– Ei se ihan näin ole mennyt. Esimerkiksi alkuvuodet olivat ihan armotonta kohellusta ja niin amatöörimeininkiä kuin vain voi olettaa, että alle täysi-ikäisillä teineillä on.

Amorphis teki äärimmäisen huonon levytyssopimuksen, kun yhtyeen ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 1992. Sopimus sitoi vielä 2000-luvulla bändiä, joka ei saanut rahaa juuri mistään. Myös alkoholinkäyttö oli melko runsasta, Laakso listaa.

Amorphiksen läpimurtolevy Tales from the Thousand Lakes ilmestyi vuonna 1994. Levy lähti rakettimaiseen nousuun. Laakson mukaan ilmestyessään se oli kaikkien aikojen myydyin suomalainen äänite.

– Pojat pistettiin suoraan Euroopan kiertueelle headlineriksi. Joka paikassa oli pilvin pimein jengiä, paidat myytiin loppuun ja hirveä meininki ja kavereilla ei ole edes kitaranvirittimiä ynnä muuta.

Paniikkikohtaukset vaivasivat laulajaa

Laakson mukaan Amorphis-kirjassa on uutta tietoa kaikkien bändissä vaikuttaneiden jäsenten henkilöhistoriasta, musiikillisista taustoista ja asioista, joita ei ole julkisuudessa käsitelty.

"Tomi kärsi pahoista paniikkihäiriökohtauksista, ahdistuksesta, unettomuudesta ja tämmöisestä."

Markus Laakso

Esimerkiksi vuonna 2005 Amorphiksen laulajana aloittanut Tomi Joutsen kertoo kirjassa avoimesti vaikeuksistaan. Laakson mukaan varsinkin alku oli Joutsenelle tosi hankala.

– Hänhän ei ollut käynyt ulkomaillakaan muuta kuin Roskildessa muutaman kerran ja sitten välittömästi piti lähteä jenkkikiertueelle moneksi viikoksi.

– Tomi kärsi pahoista paniikkihäiriökohtauksista, ahdistuksesta, unettomuudesta ja tämmöisestä. Hän meinasi tulla maitojunalla kotiin ennen kuin oli homma alkanutkaan. Onneksi hän sitten sai taisteltua itsensä elävien kirjoihin.

Kiertueilla sattuu ja tapahtuu

Laakson mukaan kirjassa kerrotaan jonkin verran myös Amorphiksen jäsenten kohelluksesta kiertueilla. Esimerkiksi yhdellä varhaisella Euroopan kiertueellaan bändi joutui tekemisiin poliisin kanssa, kun televisio lensi hotellihuoneen ikkunasta mersun päälle.

– Siellä oli virkavalta rynnäkkökiväärit ojossa etsimässä erästä kitarataiteilijaa, joka löytyi sitten kiertueella mukana olleen Hypocrisy-bändin laulaja-kitaristin Peter Tägtgrenin sängyn alta. Siitä tuli poliisikuulustelua, putkareissua, oikeudenkäyntiä ja kaikkea tämmöistä.

Laaksolle suurin yllätys Amorphiksen historiassa oli Joutsenen paniikkihäiriöongelmien lisäksi bändin loistava yhteishenki.

– Kävin katsomassa, kun he äänittivät uutta levyään Örebrossa Ruotsissa. Se syvä luottamus, ystävyys ja muskettisoturihenki, mikä bändissä on kaikkien näiden vuosien ja miehistövaihdosten jälkeen yhä, niin se on ihan kadehdittava.

– Olen haastatellut lukemattomia bändeja ja soitan itsekin bändeissä, mutta väittäisin, että tämä Amorphiksen yhteishenki on poikkeuksellisen positiivinen.