Kunto voi kohota jopa kopiokoneen äärellä

Täydellinen liikuntakuukausi saapuu syyskuussa Etelä-Karjalaan. Etelä-Karjalan liikunta- ja urheilu haluaa kuukauden aikana kannustaa ihmisiä liikkumaan arjessa enemmän.

kuntoliikunta
Jalkakyykky kopiokone.
Yle/Sirkka Haverinen

Syyskuussa nostetaan esiin muun muassa kuntien lähiliikuntapaikkoja sekä aktivoidaan ihmisiä hyötyliikuntaan. Ideana on lisätä liikuntaa päivittäin, käyttää rappusia hissin sijaan, ja jättää auto kotiin aina kun mahdollista sekä tuoda taukoliikuntaa työpaikoille.

Yle Etelä-Karjala on mukana liikkumassa ja järjestää syyskuussa kaksi kimppakävelyä, toisen Imatralla ja toisen Lappeenrannassa.

Hankevetäjä Hannu Myllärisen mukaan tarkoitus on, ettei liikuntainnostusta tapeta suurilla annoksilla, vaan edetään pienin askelin. Esimerkiksi työpaikoilla kopiokoneen äärellä voi tehdä kopioiden määrän verran jalkakyykkyjä.

– Viidenkymmenen kopion kohdalla voi jo miettiä, tarvitsenko näin paljon kopioita, kertoo Myllärinen.

– Työporukat voivat vaikka yhdessä lähteä sauvakävelylle. Jos laji tuntuu mukavalta, niin sitä on helppo jatkaa.

Myllärisen mukaan suomalaisten liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle vuosittain yli kaksi miljardia euroa.

Lisätietoja kuukaudesta löytyy Liikkuvan Etelä-Karjalan nettiosoitteesta (siirryt toiseen palveluun).