Ravustuskauden alusta tulossa ravustajille vaikea

Ravut ovat vielä vaihtamassa kuortaan, eivätkä siksi ole liikkeellä. Rapurutto on vähentänyt Etelä-Karjalan rapukantaa.

ravut
Täplärapuja.
Jussi Lindroos / Yle

Ravustajien ei välttämättä kannata odottaa kovin suuria saaliita ravustuskauden ensipäivinä. Ravuilla on vielä kuorenvaihto kesken, eivätkä ravut siksi ole liikkeellä ravinnon haussa.

Kunnon rapusaaliita aletaan saada vasta parin viikon kuluttua - elokuun alkupuolella, uskoo kalastusneuvoja Vesa Tiitinen Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksesta.

Maakunnan parhaimmat rapupaikat ovat Tiitisen mukaan Pien- ja Suur-Saimaalla, Kivijärvessä ja Simpelejärvellä.

Rapusaaliita ovat viime vuosina pienentäneet rapurutto ja muut rapuja vaivaavat taudit.

Ravustuskausi alkaa tiistaina 21. heinäkuuta kello 12. Vaikka rapuja saa saalistaa lokakuun alkuun saakka, päättyy kausi käytännössä jo syyskuun alkupuolella.

– Syyskuun alun jälkeen ravuille ei enää ole kysyntää, kertoo Tiitinen.