1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Neliapila ei ole harvinaisuus: "Viitseliäs löytää kyllä"

Neliapiloiden uskotaan tuovan onnea ja moni etsii niitä kuumeisesti ruohikosta. Biologi Janne Lampolahti kertoo nelilehtisten apiloiden olevan luultua yleisempiä. Hän uskoo tarkkasilmäisen löytävän sellaisen helpostikin.

Kuva: Päivi Meritähti / Yle

Neliapila syntyy biologi Janne Lampolahden mukaan apilan silmun kehitykseen tulevasta häiriöstä,  joka on yllättävän yleinen.

– Uskon jokaisesta pihasta, jossa apiloita kasvaa, löytyvän myös neliapiloita. Voisin vaikka lyödä vetoa, että sellaisia löytyy. Niitä on kuitenkin koko määrästä vain noin promille, joten tarkkasilmäisyyttä ja viitseliäisyyttä etsimisessä vaaditaan.

Lisälehdistä lisää elinvoimaa kasville

Janne Lampolahden mukaan lisälehtien kasvaminen ei ole ominaista vain apilalle. Esimerkiksi sudenmarjoja tutkimalla törmää samaan ilmiöön.

– Tällä yleisellä metsäkasvilla on normaalisti neljä lehteä. Mutta aina kun alkaa etsiä, niin joukosta löytyy 5- tai 6-lehtisiä sudenmarjoja. Muitakin vastaavia esimerkkejä on paljon.

Lisälehdistä ei luultavasti ole kasveille haittaa. Ne saattavat Lampolahden mukaan olla jopa hyödyllisiä, sillä kasvit saavat lehdistä lisää pintaa yhteyttämiselle.