1. yle.fi
  2. Uutiset

Slunga-Poutsalo: "Isot laivat kääntyvät nopeasti vain kaatumalla" – puoluesihteeri kommentoi Kreikka-käänteitä pettyneille kannattajille

Perussuomalaiset avasivat puolueen kannattajille ja kiinnostuneille yhteisöpalveluun palautesivun eilisen Kreikka -päätöksen takia. Sivustolla on kysytty luottamuksesta, puolueen erivapaudesta ja Kreikan piikistä. Puoluejohdossa korostetaan, että nyt vasta neuvotellaan uudesta paketista. Paketista, jolle ei ole vaihtoehtoja.

politiikka
Riikka Slunga-Poutsalo
Riikka Slunga-PoutsaloRoni Rekomaa / Lehtikuva

Perussuomalaisten Facebook -sivuilla (siirryt toiseen palveluun) on käyty vilkasta keskustelua rahoituspäätöksestä, mutta myös muista puolueelle tärkeistä kysymyksistä.

Keskustelun alussa kysyttiin heti miksi pitäisi jatkossa äänestää puoluetta, joka on pettänyt lupauksensa.

– Isot laivat kääntyvät nopeasti vain kaatumalla. Anna meille aikaa saada työ käyntiin ja arvioi sitten saatiinko kurssinmuutosta, puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo vastaa suoraan kysymykseen.

Puoluesihteeri Slunga-Poutsalo on korostanut keskustelussa sitä, että perussuomalaiset lähtivät muiden hallituspuolueiden kanssa vasta neuvottelemaan uudesta Kreikka -paketista.

– Katsotaan neuvottelutulokset ja sitten taas päätetään seuraavasta pykälästä. Kreikan osalta mikään ei muutu jos lähdemme hallituksesta.

Slunga-Poutsalo sai myös kysymyksen erivapauksista, kun hallituksessa päätetään mahdollisesta kolmannesta tukipaketista myöhemmin.

– Käsitykseni mukaan erivapauksista ei ole sovittu. Kaikki riippuu nyt siitä saadaanko edes Kreikan kanssa neuvottelutulosta, puoluesihteeri vastaa.

Puolueelta kaivataan selkärankaa

Puoluesihteeri kirjoittaa sivustolle myös pätkän hallitusohjelmaa, jossa on kohta siitä, että Suomi ei ole valmis kasvattamaan velvoitteita Kreikan kriisissä. Hän sanoo, että piikki ei ole edelleenkään auki, vaan mahdollinen kolmas tukipaketti rahoitetaan jäsenmailta jo varatuilla rahoilla.

Eräs keskustelija kysyi puolueen selkärangasta, kun hänen mielestään kaikki vaalilupaukset on petetty. Mitä ette ole valmiita myymään palkkiona hallituksessa olemisesta, puoluesihteeriltä kysyttiin.

– Olen eri mieltä asiasta. Me saimme hallitusohjelmaan paljon meidän asioita. Lisäksi on tärkeää, mitä siellä ei ole meidän ansiosta, puoluesihteeri puolustaa.

– Kirjoittajilla on useita väärinkäsityksiä muu muassa siitä, mistä hallitusohjelmassa on kysymys ja mitä on sovittu. Näiden väärinkäsitysten oikaisemiseksi tässä on nyt töitä tehty, kertoo puoluesihteeri erikseen Yle Uutisille.

Slunga-Poutsalon mukaan puolue hyväksyi keväällä hallitusohjelman, jossa se sitoutui käytännössä pitkälti siihen, mitä eilen sovittiin. Eilen sovittiin myös Kreikalle myönnettävästä erillisestä 7 miljardin euron hätärahoituksesta.

Uusia vaikeita asioita tulee koko ajan

Mahdollisiin kynnyskysymyksiin puoluesihteeri sanoi, että vaikeita asioita tulee varmasti koko ajan, ja niihin otetaan ajallaan kantaa.

Puoluesihteeri luettelee sivuilla puolustuksena joitakin yksittäisiä asioita, jotka puolue lukee kahden kuukauden aikaansaannoksiksi hallituksessa. Niitä ovat muun muassa paskalaki, syöttötariffien leikkeukset, takuueläkkeiden korotukset, maahanmuuton kustannusten läpinäkyvyys ja tarveharkinta työperäisessä maahanmuutossa.

Slunga-Poutsalo kertoi heti keskustelun alkuun niille jotka ovat menettäneet luoton puheenjohtaja Timo Soiniin, että puoluekokous on elokuussa.

Puoluesihteeriltä kysyttiin myös miten puolue suhtautuu keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloitteeseen euroryhmästä eroamiseksi. Perussuomalaisilla ei puolueena ole ainakaan vielä kantaa asiaan.

Lue seuraavaksi