Salatut Kreikka-asiakirjat julki – Suomi kannatti Kreikan väliaikaista euroeroa

Valmisteluasiakirjat euroryhmän ja euromaiden päämiesten kokouksiin julkaistiin perjantaina eduskunnan nettisivuilla.

politiikka
Pääministeri Juha Sipilä puhuu toimittajille saapuessaan suuren valiokunnan kokoukseen eduskunnan Piukuparlamentissä Helsingissä sunnuntaina 12. heinäkuuta.
Pääministeri Juha Sipilä puhuu toimittajille saapuessaan suuren valiokunnan kokoukseen eduskunnan Piukuparlamentissä Helsingissä sunnuntaina 12. heinäkuuta.Aleksi Tuomola / Lehtikuva

Valmisteluasiakirjat, joista käy ilmi Suomen toimintalinja viime viikonlopun ja tämän viikon Kreikka-neuvotteluihin, on julkaistu eduskunnan nettisivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Euroryhmä eli euroalueen valtiovarainministerit pui Kreikkaa ensi kerran viime lauantaina. Euromaiden päämiehet puolestaan kokoustivat sunnuntaista maanantaihin.

Suomen neuvottelukantaa ei kerrottu tuolloin julkisuuteen. Tätä perusteltiin sillä, että näin Suomen neuvotteluasema säilyisi mahdollisimman hyvänä.

Neuvottelukantaa kuvattiin julkisuudessa jyrkäksi, Ylen tietojen mukaan Suomi edusti euromaista jyrkintä kantaa.

Tänään perjantaina julkaistuista asiakirjoista ilmenee, että Suomi on katsonut euroryhmän ensimmäisessä eli lauantaisessa kokouksessa, että Kreikan silloin esittämä uudistusohjelma "ei vastaa lainkaan siltä edellytettyä". Suomea kokouksessa edusti valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.).

– Lisäksi, kun otetaan huomioon kansanäänestyksen tulos ja Kreikan tilanteen vaatimat uudistukset, on selvää, ettei ole olemassa edellytyksiä kestävälle ohjelmalle, ja siihen tarvittavalle omistajuudelle eikä riittävää poliittista tahtoa sellaisen täytäntöön panemiseksi, Suomen toimintalinjassa todetaan.

Toimintalinjan mukaan "kestävä ratkaisu Kreikan talousongelmiin on löydettävissä vaihtoehdossa, jossa Kreikka on väliaikaisesti rahaliiton ulkopuolella". Tällaisessa niin sanotussa väliaikaisessakin euroerossa Kreikka olisi Suomen näkemyksen mukaan tarvinnut ulkopuolista apua.

– Suomi katsoo, että Kreikan ehdotus ei muodosta riittävää pohjaa periaatepäätökselle EVM-ohjelmaneuvottelujen aloittamiseksi.

– Jatkoprosessissa voidaan tarkastella eri etenemisvaihtoehtoja, asiakirjassa todetaan.

"Suomi ei kuitenkaan yksinään estä"

Euromaiden päämiehet, Suomesta pääministeri Juha Sipilä (kesk.), käsittelivät Kreikkaa sunnuntaista maanantaiaamuun. Kokouksessa neuvoteltiin Kreikan kolmannesta lainapaketista ja sen ehdoista.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kertoi myöhemmin, että kokouksessa päästiin yksimieliseen sopuun ja Kreikan lainaohjelma voi edetä olennaisten muutosten ja rahallisen tuen kautta.

Eurohuippukokouksessa Suomen toimintalinja on ollut muuten sama kuin euroryhmänkin kokouksessa, mutta tuossa linjassa on yksi lisähuomio:

– Suomi ei voi hyväksyä neuvotteluiden aloittamista uudesta EVM-ohjelmasta. Suomi ei kuitenkaan yksinään estä neuvottelujen alkamista, valmisteluasiakirjassa kirjoitetaan.

Kreikassa parlamentti hyväksyi eilen torstaina lainaohjelman ehdot odotetusti. Maalta on vaadittu tiukkoja taloustoimia kolmannen lainapaketin saamiseksi. Toimien täytäntöönpano on ollut ehtona sille, että euromaat ja Euroopan vakausmekanismin hallintoneuvosto voivat valtuuttaa instituutiot neuvottelemaan uudesta paketista.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.