Tumma Viktor ja tatuoitu Martti kehräävät lankaa kuin kotikissat

Kehrääminen on siihen hurahtaneiden mukaan meditatiivista ja koukuttavaa puuhaa. Innokkaimmat kehrääjät ja neulojat kokoontuvat valtakunnallisiin miitteihin seurustelemaan, jakamaan vinkkejä ja tietenkin kehräämään lankaa. Monelle kehrääjälle oma rukki on niin rakas väline, että sille annetaan jopa nimi.

Kotimaa
Rukit kehräävät villasta lankaa
Elina Kinos / Yle

Viktor kehrää tasaiseen menoon villatopsista lankaa. Jyväskyläläinen Heidi Alander polkee kahta poljinta ja ujuttaa sormillaan villasäikeitä Viktorille. Liike on tasaista, toistuvaa ja varmaa. Kun rukki hurisee ja syöksee lankaa hitaaseen tahtiin kitusistaan, on kehrääjän helppo tyhjentää pää kaikesta turhasta.

– Ei tämä kovin nopeaa hommaa ole, lankaa ei synny mitenkään hurjalla vauhdilla. Tämä on enemmänkin meditatiivista ja mukavaa itsensä nollaamista. Toki tärkeää kehräämisessä on myös se sosiaalinen puoli. Kavereiden kanssa tämä on kaikista mukavinta, että yhdessä tässä kehräillään, kertoo Heidi Alander.

Tämä on enemmänkin meditatiivista ja mukavaa itsensä nollaamista

Heidi Alander

Heimolaisiksi itseään kutsuvat neulojat ja kehrääjät ovat rakkaasta harrastuksestaan kovin innostuneita. Jopa niin innostuneita, että he kerääntyvät ympäri maata "miitteihin". Kokoontumisissa, eli miiteissä, jaetaan vinkkejä, seurustellaan, herkutellaan ja tietenkin kehrätään. Joskus kehrääminen saattaa tosin jäädä vähän taka-alalle.

– Tämä porukka on hyvin yhteisöllinen, tiivis ja lämminhenkinen. Kehruun ohella on mukava viettää aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Monelle nämä kehruumiitit ovat tärkeä irtiotto arjesta, kertoo Tiina Huhtaniemi.

Sadan gramman villatopsin kehrääminen langaksi voi kestää kymmeniäkin tunteja. Kun itse kehrätty lankakerä on vihdoin valmis, ei riemulla ole rajaa.

– Se on aina sellainen suuri voitto ja hirveä riemu, että taas mä tein ihan itse lankaa! Sitten sitä ihaillaan ja lähetellään kavereille kuvia, että katsokaa mitä mä tein! Aina langasta ei tule edes neulottua mitään. Kehrääjä saa ilon pelkästä valmistuneesta lankarullasta, kertoo Heidi Alander Viktorinsa äärestä.

Katsokaa, taas mä tein ihan itse lankaa!

Heidi Alander

Miitteihin osallistuvat kehrääjät ovat yleensä naisia, joiden ikähaarukka heiluu 20-55 ikävuoden välillä. Miehiä ei pahemmin ole näissä piireissä näkynyt, mutta heidät toivotetaan tervetulleiksi.

Oman rukin hankinta ei ole ihan halpaa hommaa, sillä hinnat liikkuvat muutamasta sadasta reiluun tuhanteen euroon asti. Monelle rukin hankinta on niin tärkeä juttu, että sen saapumista odotetaan kuin lapsena jouluaattoa. Rakkaalle rukille kunnon kehrääjä antaa tietenkin nimen.

– Viktor on tämmöinen tumma ja komea, kotoisin Puolasta. Viktor on parivuotias pystyrukki, jossa on kaksi poljinta. Kyllä nämä rukit ovat meille suorastaan perheenjäseniä, kertoo Heidi Alander.

Viktorin vieressä ruksuttaa tasaiseen tahtiin vaalea rukki, Martti nimeltään. Martti matkusti jyväskyläläisen Johanna Ärjen luo laivalla aina Uudesta Seelannista saakka.

Yhteistyö on saumatonta. Martti on parasta maailmassa

Johanna Ärje

– Martti on merimies, koska siltä löytyy kyljestä ruusutatuointi. Yhteistyö Martin kanssa on saumatonta, Martti on parasta maailmassa. Jostain syystä näille Martin tapaisille, moderneille ja selkeälinjaisille nykyrukeille annetaan helposti miesten nimi. Kotoani löytyy myös vanha perinteinen viistorukki, joka on todennäköisesti kuulunut mummoni mummolle. Nimesin hänet Lyyliksi, mummoni äidin mukaan, sanoo Johanna Ärje.

Kehrääjien keskuudessa on todettu, että rukit tuppaavat helposti lisääntymään. Johanna Ärje onkin pelotellut omaa miestään sillä, että jospa Martti ja Lyylikin ovat jossain vaiheessa pieniin päin.

– Tämän hetkiseen olohuoneeseen ei kyllä mahdu lisää rukkeja. Mutta jos joskus muutamme isompaan asuntoon, en pistäisi pahakseni, mikäli sinne muutama pikkurukki vielä ilmestyisi, vinkkaa Johanna Ärje.