Etelä-Korean mutafestivaalilla pyöriskellään kura-altaissa – video

Mutaliukuja, mutapainia, mudan heittelyä ja muuta mutaista. Etelä-Korean Boryeongin turistihoukutin on perjantaina alkanut mutafestivaali.

Ulkomaat
Ihmiset painivat mudassa.
Etelä-Korean vuotuiset mutafestivaalit ovat jälleen käynnissä Boryeongissa. Viime vuonna juhlat keräsivät 3,2 miljoonaa osanottajaa.

Etelä-Korean Boreyongissa alkoi perjantaina vuotuinen mutafestivaali, jonka aikana kaupunki täyttyy iloisista läiskyttelijöistä.

Uimarannan läheisyydessä sijaitsevalla festivaalialueella kävijät voivat osallistua vaikkapa mutapainiin, laskea mutaliukumäkiä ja nauttia mutahieronnasta. Festivaalilla järjestetään myös merijalkaväen sotilaiden harjoituksia mukailevaa mutajumppaa.

Festivaali on merkittävä turistivetonaula runsaan sadantuhannen asukkaan Boryeongille. Järjestäjien mukaan runsaan viikon mittaisella festivaalilla kävi viime vuonna yli 3,2 miljoonaa ihmistä.

Boryeong ylpeilee rantojensa mineraalipitoisella mudalla, jolla väitetään olevan kosmeettisia ominaisuuksia.

Lähteet: Reuters