1. yle.fi
  2. Uutiset

Tutkimus: Kansalaiset valmiita nostamaan tupakkaveroa

Suomessa on selvitetty kansalaisten suhtautumista osaan hallituksen verolinjauksista. Tutkimuksessa kartoitettiin suhtautumista verolinjauksiin, jotka koskevat muun muassa liikennettä ja tupakointia. Enemmistö kyselyyn vastanneista olisi valmis nostamaan tupakkaveroa.

Kotimaan uutiset
savukkeita
Vuoden alku on lupausten aikaa. Moni tupakoitsija aloittaa uuden vuoden alussa tupakkalakon.Arja Lento / Yle

Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus selvitti kansalaisten suhtautumista hallituksen verolinjauksiin. Vastaajat arvioivat kaikkiaan yhdeksän veroja koskevaa toimenpidettä, joista kolme oli luonteeltaan verohelpotuksia ja kuusi veronkiristyksiä. Kysely koski liikenteen, asumisen, energian, työn ja tupakan verotusta.

Enemmistö vastanneista (83%) kannattaa tupakkaveron asteittaista korottamista. Tupakkavero tuottaa valtiolle merkittäviä summia vuosittain. Vuonna 2014 tupakkavero tuotti valtiolle liki 800 miljoonaa euroa. (siirryt toiseen palveluun)Suomi kuuluu tällä hetkellä Euroopan kireimpään neljännekseen tupakan verotuksessa.

Suurin osa vastanneista (64%) kannattaa myös rekisteröityjen veneiden ja moottoriajoneuvojen asettamista verolle. Eniten vastustusta kohdistuu ajoneuvoveron kiristämiseen.

Grafiikka.
Yle Uutisgrafiikka

Hallituskanta vaikuttaa suhtautumiseen

Puoluekanta on yhteydessä suhtautumisessa hallituksen verolinjauksiin. Hallituspuolueiden kannattajat suhtautuvat linjauksiin oppositiota myönteisemmin.

Hallituspuolueiden tukijat kannattavat yksiselitteisesti tupakkaveron kiristämistä, työtulo- ja kotitalousvähennyksen korottamista, autoveron laskemista asteittain sekä rekisteröityjen veneiden ja moottoriajoneuvojen verollepanoa. Myönteisimmin näihin suhtautuu kokoomus.

Enemmistö perussuomalaisten kannattajista (56%) ei hyväksy vuotuisen ajoneuvoveron kiristämistä. Lisäksi perussuomalaisten kannattajista joka toinen torjuu ehdottomasti ajatuksen sähkön- ja lämmöntuotannon verotuksen korotuksesta päästöperusteisesti. Enemmistö keskustan ja kokoomuksen tukijoista olisi valmis hyväksymään tiukennukset osana kokonaisuutta, vaikka linjaukset eivät heille mieluisia olisikaan.

Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy. Haastatteluja tutkimusta varten tehtiin 1001. Vastaajat edustavat 18–75-vuotiasta väestönosaa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimusaineisto koottiin kesäkuun alussa 2015. Tutkimuksen virhemarginaali on vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue seuraavaksi